Kuva: AOP
Esko Kovero joutui tiukan haasteen eteen Salatut elämät -sarjan kuvauksissa: ”Me olimme pakotettuja tähän järjestelyyn”
Salatut elämät -sarjaa vuodesta 1999 saakka tähdittänyt Esko Kovero on varsinainen näyttelijäkonkari. Ennen menestynyttä Salkkarit-uraansa on Kovero esiintynyt useilla eri teatterilavoilla ympäri Suomea ja näytellyt myös muutamissa elokuvissa, kuten vuoden 1989 Talvisota-elokuvassa.
Koveron roolia Salkkareiden Ismo Laitelana voi jo kutsua legendaariseksi, sillä hahmo on ollut mukana sarjassa aina ohjelman alusta asti.
Viime vuonna Kovero pääsi haastamaan itseäään täysin uudella tavalla, kun hän alkoi esittämään sarjassa myös Ismon isää, Kalervo Laitelaa.
– Me olimme pakotettuja tähän tuplaroolijärjestelyyn. Vallitsevan koronatilanteen vuoksi ei olisi ollut viisasta palkata ketään ulkopuolista näyttelemään Kalervoa, Kovero kertoo Metropolille.
– Joten nyt luotamme vain katsojan mielikuvitukseen ja toivomme, että hän osaa nähdä pintaa syvemmälle. Niin, että hän ei sekoita Ismoa ja Kalervoa keskenään, hän jatkaa.
Kovero toteaa, että on ollut mielenkiintoista nähdä, kuinka ammattimaisesti tuotantotiimi on tilanteessa toiminut. Toimivat taustajoukot ovat edellytyksenä sille, että kaikki sujuu kuvauksissa hyvin.
– Onhan siinä omat haasteensa näytellä samaan aikaan kahta eri henkilöä. Mutta kyllä minä oikein mielelläni tämän teen, Kovero toteaa.
– Meillä on ollut huippumaskeeraajat meikkaamassa ja kuvaajat ovat kuvanneet kohtauksia eri kulmista. On ollut ilo seurata kaikkien työskentelyä.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

LUE MYÖS:
- Joni-rakkaalta hellyttävä julkinen ele Sanna Marinille
- Janni Hussi liittyi deittisovellukseen – nämä ovat ”yksinkertaiset nautinnot”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion podcast-uralle ikävä uutinen: ”Meillä ei ole…”
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat
- Oho! Näin upealta näyttää Sara Siepin ökymökillä
- Kasinorakastajan blogi: Joulukalenteri ja jouluturnaukset – Kaikkien aikojen joulu!
- Huh mikä muutos! Timo Jutila pudotti käsittämättömän määrän painoa
- Sanna Marinin tilanne – ökyasunto ei ole käynyt kaupaksi
- Lähde: Prinsessa Catherine shokissa prinssi Williamin salasuhteesta