
Essi Unkuri paljasti yllätyspestinsä: ”Mulla on suuri kunnia kertoa…”
Miss Suomi 2021 Essi Unkuri paljasti yllätysuutisen sometilillään keskiviikkona. Essi julkaisi Instagramissa videon, jonka avulla hän paljastaa seuraajilleen ilouutisen.
– Yllätyys! Mut nähdään juontajana uudella Matkalla Miss Suomeksi-kaudella! Essi paljastaa
Ohjelman on määrä alkaa elokuussa. Julkaisussaan Essi haluaa vielä jakaa seuraajilleen, mitä uusi pesti hänelle merkitsee.
– Mulla on suuri kunnia kertoa, että olen saanut ensimmäisen tv-juontajan pestini! Tulen nimittäin juontamaan Matkalla Miss Suomeksi-ohjelman tulevana kesänä. Luvassa on paljon hienoja juttuja. On ilo päästä olemaan osana uusien tyttöjen matkaa kohti unelmia ja auttaa heitä niiden toteuttamisessa. On tulossa mieletön kesä! Essi iloitsee.
Lopuksi hän vielä paljastaa, että hänet nähdään myös casting-tuomaristossa.
Essi Unkuri kruunattiin syyskuussa vuonna 2021 Miss Suomeksi. Helmikuussa 2022 Unkuri paljasti tekevänsä uuden aluevaltauksen ja kertoi näyttelevänsä Salatut elämät -sarjassa. Essi on seurustellut jo kolme vuotta yhdessä miesystävänsä yrittäjä Viljami Harjuniemen kanssa. Pariskunta vietti hiljattain vuosipäivää.
Lue myös:
Essi Unkuri julkaisi surullisen päivityksen: ”Eilen syttyi taivaalle uusi tähti”
- Näin Duudsonit edustivat Linnan juhlissa 10 vuotta sitten – merirosvotyyli kohautti
- Helena Koivun viimeinen avunhuuto: ”En olisi koskaan uskonut, että joudun…”
- Kesällä eronnut Emmi Granlund löysi rinnalleen todellisen komistuksen – kuva
- Sonja Kailasaaren somessa kuohuaa: ”Hirviniemi paljastui täysin törkyiseksi miehen…”
- Iida Vainio tiukassa paikassa – juoko ällön juoman vai paljastaako kiusallisen salaisuuden
- Jaajo Linnanmaan stressaava arki: kävi hakemassa verenpainelääkkeitä apteekista – kuva
- Tinni Wikströmin ja Tuukka Ritokosken ilouutinen: ”Vihdoin virallista”
- Aku Hirviniemeltä törkyviestejä saanut Elina Tervo poseeraa alastomana
- Karita Tykkä tanssahtelee uudessa olohuoneessaan – outo erosoppa jatkuu
- Tässä on Paulus Arajuuren uusi rakas: tyrmäävä kuva kaunottaresta
- Helena Koivun viimeinen avunhuuto: ”En olisi koskaan uskonut, että joudun…”
- Aku Hirviniemi teki paljonpuhuvan ratkaisun törkyviestikohun seurauksena
- Sonja Kailasaaren somessa kuohuaa: ”Hirviniemi paljastui täysin törkyiseksi miehen…”
- Kesällä eronnut Emmi Granlund löysi rinnalleen todellisen komistuksen – kuva
- Tässä on Paulus Arajuuren uusi rakas: tyrmäävä kuva kaunottaresta
- Aku Hirviniemeltä törkyviestejä saanut Elina Tervo poseeraa alastomana
- Tinni Wikströmin ja Tuukka Ritokosken ilouutinen: ”Vihdoin virallista”
- Näin Duudsonit edustivat Linnan juhlissa 10 vuotta sitten – merirosvotyyli kohautti
- Helena Koivu tilittää: ”Riippuu siitä kuinka paljon rahaa ja kuuluisuutta sinun exälläsi on”
- Karita Tykkä tanssahtelee uudessa olohuoneessaan – outo erosoppa jatkuu