Eva Wahlströmille äitiys ei ole suorittamista – ymmärsi asian tärkeän huomion kautta
Ex-nyrkkeilijä Eva Wahlström kirjoitti aiemmin Instagram-julkaisussaan koskettavasti äitiydestä ja siitä, ettei aina tarvitse pyrkiä täydellisyyteen. Hän kertoo ymmärtäneensä asian merkityksen, kun sai aikoinaan sirkus-harrastuksensa myötä hyvän neuvon.
– Sirkuksessa minulle sanottiin, että yrität liian lujaa. Kun yrität noin lujaa, se näkyy kaikesta. Tekeminen näyttää väkinäiseltä ja ilottomalta. ”Jätä mielummin vähän vajaaksi, niin sun tekeminen näyttää siltä kuin lentäisit.”
Ajatus tuntui Evasta vieraalta, mutta jatkossa siitä tuli kantava voima myös nyrkkeilyn parissa.
– Sama asenne on seurannut minua myös äitinä. Teen asioita rakkaudella ja ilolla, mutten yritä enää liikoja.
Eva kertoo olevansa äiti, jonka lapset pukevat joskus eriparisukat kouluun ja jonka illallinen saattaa olla vasta iltayhdeksältä, jolloin lasten nukkumaanmeno venyy. Hän unohtaa usein tarkistaa lasten Wilma-viestit ja nukuttaa pientä poikaansa päiväunille kanveesilla nyrkkeilykehän vieressä.
– Olen joutunut toteamaan, että olen äiti, joka välillä asettaa omia tarpeita etusijalle ja sanoo lapsilleen, että odottakaa, nyt on minun vuoro tehdä sitä mistä minä nautin.
– Mutta olen rakastava ja hyväksyvä. Asetan rajat ja opetan oikeudenmukaisuutta. Olen olemassa aina kun sitä tarvitaan. Olen äiti omalla tavallani, ja vaikka monessa jää vajaaksi, se on minun mielestäni aivan riittävää.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lue myös:
Eva Wahlströmin ja Niklas Räsäsen poika sai harvinaisen ja persoonallisen nimen
Eva Wahlströmin mies Niklas Räsänen avautuu henkisestä kivustaan – ”Itken tätä lähes joka päivä”
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jari-Matti Latvala epäiltynä törkeästä rikoksesta
- Kasinorakastajan blogi: Urheilusponsoroinnin ylösnousemuksen alkutahdit
- Prinssi Harry ja kuningas Charles tapasivat vihdoin – Harrylta suorasanainen kommentti
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: suhde syvenee – ”Asiat vain tapahtuvat luonnostaan”
- Nyt puhuu Janni Hussi – uusi tilannepäivitys avioerosta Joel Harkimon kanssa
- Erokohussa painivat Archie Cruz ja Iida Vainio: ökyilyä luksuslomalla
- Joel Harkimo avautuu: Tämän vuoksi eroprosessi jumittaa
- Mikko Leppilampi avautuu: ”Sä oot epäonnistuja”
- Archie Cruzin salamaluovuttaminen Erikoisjoukoissa herättää pahennusta: ”Oli niin isot puheet”
- Archie Cruzin kanssa sutinoinut brunette tekee paljastuksen Iida Vainiosta