Malli ja juontaja Piritta Hagman ja entinen NHL-jääkiekkoilija Niklas Hagman ovat viettäneet joulua koko perheen voimin. Vuonna 2018 eronneella ex-pariskunnalla on kolme yhteistä lasta; Lukas, 13, Lila, 11 ja Eliana, 8.

Hagmanit olivat naimisissa 12 vuotta, kunnes erosivat kaksi vuotta sitten. Pirittan ja Niklaksen välit ovat erosta huolimatta olleet lämpimät, ja tämän osoittaa myös Pirittan tuore Instagram-julkaisu, jossa ex-pari lapsineen poseeraa onnellisen näköisinä yhdessä.

Mikäli kuva ei näy selaimellasi, katso se klikkaamalla tästä.

– Hyvää joulua, joulun jälkeistä aikaa ja tulevaa uutta vuotta 2021 meidän perheeltä teille ihan kaikille, kaikennäköisille, muotoisille ja kokoisille perheille, Piritta on kirjoittanut kuvansa oheen.

Hän kertoo, että Hagmanien perheelle joulu on rauhoittumisen aikaa, jolloin hiljennytään kuulemaan omia ajatuksia ja katsomaan, mitä kulunut vuosi kenellekin toi.

– Ehkä yksi asia, jonka me kaikki tänä vuonna opimme oli tämä: Kun on vaikea hetki, muistuta itseäsi, kuinka suuri sydän sinulla on ja miksi hyvyys vielä voittaa. Ihmeitä tapahtuu, Piritta kirjoittaa.

– Kompastumiset eivät määritä lopputulosta, vaan nousetko ylös, miten nouset ja opitko itsestäsi jotain, hän toteaa kirjoituksensa päätteeksi.

Piritta ja Niklas puhuivat erostaan ja nykyisistä väleistään Me Naiset -lehden haastattelussa lokakuussa. Tuolloin paljastui, että pariskunta voisi harkita jopa yhteen palaamista.

– Onhan se mielessä käynyt. Meillä on taas hauskaa keskenämme, Niklas sanoi tuolloin.

Piritta totesi kuitenkin, että he ovat molemmat muuttuneet eron jälkeen, joten mikäli yhteen palattaisiin, täytyisi kummankin tutustua ex-puolisoon alusta alkaen uudelleen.

Lue myös:

Piritta Hagman surullisena ex-puolisonsa Niklas Hagmanin koronatartunnasta – ”Sydämeni särkyy”

Mikko Leppilampi vietti joulun tyttärensä ja Beata-rakkaansa kanssa – julkaisi harvinaisen yhteiskuvan

Vau! Nicole Scherzingerin uusi hiustyyli nuorentaa – ”Näytät paremmalta kuin 10 vuotta sitten”