Ex on the Beach -ohjelmasta tuttu tosi-tv-tähti Henrik Mykrä paljastaa Instagramissa saavansa perheenlisäystä Emmi-rakkaansa kanssa. Lapsen laskettu aika on ensi kesäkuussa.

– Yllätyyyyyyys! Tässä on meidän pieni lomalapsi. Hällä oo vielä nimee, kun on niin nuor vielä, Henrik aloittaa päivityksen.

– Ihmeitä ja yllätyksiä mahtuu meidän maailmaan ja Emmi on sopeutunut tähän minun mukana tuomaan sirkukseeni todella hienosti, tosi-tv-tähti jatkaa.

Henrik paljastaa ajatelleensa aiemmin, ettei hän hanki lapsia.

– Lapsen saaminen on ylipäätään todella herkkä aihe, niin hyvässä kuin pahassa.
Minun kohdallani yksinkertaisesti haluan tuoda esille sen, miten se mieli voi muuttua, kun asiasta tulee todellista.

– Olen julkisesti sanonut, että minusta ei isää tule ja siihen on liittynyt todella vahvasti pelko oikeastaan kaikesta liittyen lapsen ja äidin terveyteen. Sen takemmin en ala kertomaan mistä omat pelkoni johtuvat. Olen kyllä aina ollut lapsirakas ihminen, siitä ei ole ollut ikinä kyse.

Hän myös kertoo, että on aina haaveillut ulkomaille muuttamisesta kumppaninsa kanssa.

– Se kuva minulla on ollu mielessäni koko elämäni ja siksi tein töitä niin paljon viimeiset 10 vuotta. Sen piti vihdoin tapahtua keväällä.

– Olen ollut asiasta järkkymätön, mutta kaikki muuttui sillä sekunnilla, kun kuulin uutiset! Sisälläni oli sellaisia tunteita joita en tiennyt olevan. Joten ihmiset jotka olette ehdottomia ja ”varmoja” asiasta, niin älkää olko!

https://www.instagram.com/huppu_hoo/?utm_source=ig_embed

Lue myös:

Pia Lamberg hakee Yhdysvaltain kansalaisuutta – näin hän ajattelee Suomesta: ”Sekin on liian hankalaa”

Pia Lamberg harvinaisessa yhteiskuvassa – toimii äitinsä fitness-valmentajana – ”Hän on saanut vartaloonsa muotoa ja voimaa”