Hanna Kinnusen perhettä kohtasi suuri suru – avautuu vihdoin vaikenemastaan aiheesta: ”Teen tämän raskain mielin”
Salatut elämät -sarjasta suurelle yleisölle tunnetuksi tullut näyttelijä ja radiojuontaja Hanna Kinnunen jakoi tänään torstaina (19.1.) surullisen uutisen omalla Instagram-tilillään.
Kinnunen kertoo, että hänen vanhempiensa suloinen Sisu-koira on menehtynyt vain muutaman kuukauden ikäisenä.
– Meidän perheessä on ollut nyt järkyttävän huono tuuri koira- ja lemmikkiasiassa, etten tiedä, mitä sanoisin. Teen tämän päivityksen raskain mielin, mutta kerron tästä, koska niin moni kyselee, missä stooreissani näkynyt pentu luuraa, Kinnunen aloittaa koskettavan kirjoituksensa.
Sisu saapui Kinnusen vanhempien luokse itsenäisyyspäivänä, kun se oli saavuttanut luovutusiän. Suomessa uuteen kotiin luovutetun koiranpennun tulee olla vähintään seitsemän viikon ikäinen.
– Vähän alle kolmikuisena alkoi ilmetä outoa vaisuutta ja loputonta uneliaisuutta muun muassa, Kinnunen paljastaa.
– Lopulta eri oireiden ja useiden lääkärintutkimusten myötä selvisi, että Sisulla oli piilevä synnynnäinen sairaus, jonka vuoksi hän on tuntenut esim. kipua todennäköisesti alusta asti, hän lisää.
– Reilu viikko sitten pennun vointi romahti ja vanhempani joutuivat luopumaan hänestä raskain mielin.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Hyvin lyhyessä ajassa rakkaaksi muodostunut pentu ehti tuoda runsaasti iloa ja valoa Kinnusen perheeseen.
– On ihan uskomatonta, miten sitä ehtii kiintyä pieneen karvaturriin vain muutaman yhteisen hetken myötä. Erityisen surullinen olen vanhempieni puolesta. Koiranpentu oli odotettu ja toivottu perheenjäsen ja Sisu äärimmäisen valloittava tapaus, näyttelijä muotoilee.
– Universumi toi yhdenlaisen luopumis- ja suruharjoituksen meidän perheeseen tämän kokemuksen myötä. Kiitos hetkistä kanssasi Sisu, hän tiivistää.
Kinnusen herkkä postaus on kerännyt valtavan määrän osanottoja naisen ystäviltä ja seuraajilta.
– Oon niin pahoillani teidän puolesta, mediapersoona Alma Hätönen toteaa sydänemojin kera.
– Ei oo totta. Voi Sisua… ja valoa teille, muotoilee näyttelijä Inna Tähkänen.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lue myös:
LUE MYÖS:
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Matti ja Teppo rikkoivat hiljaisuuden – uusi kappale ulos
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Jenni Poikelus ja Köpi Kallio bongattiin yhdessä suloisessa puuhassa
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Matti ja Teppo rikkoivat hiljaisuuden – uusi kappale ulos