Hannele Lauri kommentoi tv:ssä Spede-kohua – oikoo Katariina Sourin väitteitä: ”Emme sanoneet, että emme usko”
Näyttelijä Hannele Lauri, 69, kommentoi Pertti ”Spede” Pasasesta noussutta kohua Viiden jälkeen -ohjelmassa maanantaina (14.3). Kohu sai alkunsa, kun Lenita Airisto paljasti elämäkertakirjassaan Noitanaisen ilosanoma (Bazar) kokeneensa seksuaalista häirintää Speden toimesta.
Kirjan julkaisun jälkeen myös kirjailija ja kuvataiteilija Katariina Souri avautui Facebookissa vastaavista kokemuksistaan Speden seurassa. Sourin mukaan Hannele Lauri ja Riitta Väisänen kyseenalaistivat Airiston kertomuksen.
Hannele kertoi ohjelmassa kuulleensa Lenitan kertomuksesta hänelle soittaneelta toimittajalta. Vuosia Speden kanssa työskennellyt Lauri sanoo edelleen pitävänsä Spedeä yhtenä parhaista työnantajistaan.
– Olen aina tykännyt Pertistä. Olen todella pahoillani, jos naiset ovat kohdanneet tällaista seksuaalista häirintää Pertin puolelta, Hannele sanoo.
– En voi tietää, koska en ollut paikalla, mutta en voi myöskään kieltää heidän puheitaan missään tapauksessa.
Lauri kuitenkin ihmettelee miksi asia on otettu esille vasta nyt, kun Speden kuolemasta on jo 20 vuotta aikaa. Hän kuitenkin korostaa, että asian esille tuominen on tärkeää.
– On hyvä, että näistä puhutaan. Naisten täytyy saada puhua, jos on kokenut seksuaalista häirintää.
Lauri kuitenkin kiistää Sourin väitteet siitä, etteivät he Väisäsen kanssa uskoisi naisten kertomia tapahtumia todeksi.
– Emme kumpikaan sanoneet, että emme usko. Se, millainen Pertti oli meille, sellainen Pertti ei olisi tehnyt tuollaista.
Lue myös:
Katariina Souri joutui Spede Pasasen ahdistelemaksi: ”Minua oksetti koko mies”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä