Helena Koivu pudottaa uutispommin!
Helena Koivu teki odotetun paluun sosiaaliseen mediaan ja tiputti samalla uutispommin.
Helena julkaisi juuri lukuisia tekstipäivityksiä Instagram-videotarinoissaan.
Helenan kertoo aikovansa aloittaa uuden podcast-sarjan.
– Jännittäviä uutisia! Tiedän, että monet teistä ovat kyselleet, miksi olen pitänyt hiljaiseloa Instagramin puolella. Olen työstänyt jotain hyvin tärkeää, ja olen innoissani voidessani vihdoin jakaa sen kanssanne!
– Lanseeraan ikioman podcastin The Truth Chronicles with Helena Koivu! Rakkaan ystävän tuella tutkimme tarinoita kestävyydestä, henkilökohtaisesta kasvusta ja elämän haasteista. Tämä projekti on minulle syvästi henkilökohtainen, enkä malta odottaa, että pääsen jakamaan sen teidän kaikkien kanssa, Helena iloitsee.
Helenan aikoo puhua podcastissaan esimerkiksi naisten voimaantumisesta sekä parisuhteista. Hän tulee haastattelemaan esimerkiksi NHL-pelaajien puolisoita ja ex-puolisoita.
Helena toivoo, pystyvänsä podcastin avulla antamaan vertaistukea muille, jotka ovat esimerkiksi käyneet läpi vaikeita eroja.
– Elämme aikoja, jolloin naiset ja ammattiurheilijoiden entiset vaimot ja tyttöystävät kertovat rohkeasti tarinoitaan podcasteissa ja Hulu-tv-sarjoissa.
– Olen innoissani voidessani jakaa matkani ja haluan tarjota alustan myös muille. Mukana on uskomattomia naisia, muun muassa NHL-pelaajien vaimoja ja ex-vaimoja, kun tulemme jakamaan kokemuksiamme yhdessä.
Podcastin lanseeraamisen lisäksi Helena aikoo kirjoittaa kirjan.
– Viimeistelen myös kirjani ensimmäistä lukua, joka on matka itsensä löytämiseen ja voimaantumiseen. Pysykää kuulolla, jos kuulette lisää päivityksiä! Kiitos tuestanne ja kannustuksestanne, kun aloitan tämän jännittävän uuden luvun.
Helenan podcast alkaa syksyllä.
Lähde: Seiska
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Väite: Kuningas Charles ärtynyt Harryn sijaan Williamiin
- Jari-Matti Latvala epäiltynä törkeästä rikoksesta
- Kasinorakastajan blogi: Urheilusponsoroinnin ylösnousemuksen alkutahdit
- Prinssi Harry ja kuningas Charles tapasivat vihdoin – Harrylta suorasanainen kommentti
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: suhde syvenee – ”Asiat vain tapahtuvat luonnostaan”
- Nyt puhuu Janni Hussi – uusi tilannepäivitys avioerosta Joel Harkimon kanssa
- Erokohussa painivat Archie Cruz ja Iida Vainio: ökyilyä luksuslomalla
- Joel Harkimo avautuu: Tämän vuoksi eroprosessi jumittaa
- Mikko Leppilampi avautuu: ”Sä oot epäonnistuja”
- Archie Cruzin salamaluovuttaminen Erikoisjoukoissa herättää pahennusta: ”Oli niin isot puheet”