Helmi Loukasmäki juhlii syntymäpäiväänsä Thaimaassa – näin Erika Vikman onnitteli ex-miehensä avustajaa!
Dannyn avustajana julkisuuteen noussut Helmi Loukasmäki lomailee parhaillaan Dannyn kanssa Thaimaassa, missä hän on juhlistanut 22-vuotissyntymäpäiväänsä.
– Juhlapäivä Thaimaassa alkaa päättyä.. Kiitos kaikki ystävät onnitteluista, Helmi kirjoittaa uima-altaan edustalla otetun kuvan yhteyteen.
Helmin synttärijulkaisua on kommentoinut muun muassa Dannyn ex-puoliso Erika Vikman.
– Onnea upeus, Erika kirjoittaa kuvan alle.
Helmi Loukasmäki nousi julkisuuteen kesällä 2020 aloittaessaan kesätyöt Dannyn luona Raumalla. Sittemmin Helmi on lähtenyt luomaan uraa laulajana. Hän teki viime kesänä uuden aluevaltauksen, kun hän julkaisi ensimmäisen kappaleensa Moi Moi vain.
– Danny vei minut ensimmäisen kerran studiolle jo syksyllä 2020. Tuolloin päätimme keskeyttää hetkellisesti levyttämisen, koska ympärillemme tuli sen verran massiivinen julkisuuspyöritys, ja minulle tuli sen seurauksena hirveät paineet. Viime talvena koin, että nyt on oikea aika suunnata takaisin studioon työstämään ensimmäistä kappaletta, Helmi Loukasmäki kertoi viime kesänä Metropolille.
Hän haluaa myös jatkossa julkaista omaa musiikkia.
– Nautin siitä, että pääsen kehittämään itseäni laulajana. En uskalla vielä sanoa, millaista musiikkia tulen tulevaisuudessa esittämään. Tykkään kaikenlaisesta musiikista, iskelmämusiikki on ehdottomasti yksi suosikeistani. Haluan esittää jatkossa mahdollisimman monipuolista, iloista ja menevää musiikkia.
Lue myös:
Seiska: Helmi Loukasmäki lataa suorat sanat kolmiodraamasta – selkeä viesti Erika Vikmanille!
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Janni Hussilta ja Sointu Borgilta shokkiuutinen: ”Breikki”
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt