Henna Kalinaisen laskettu aika lähestyy: ”Harkitsimme kotisynnytystä”
Tosi-tv-tähti Henna Kalinainen kertoo uusimmassa blogissaan lähestyvästä synnytyksestään. Perheeseen odotetaan tyttövauvaa, ja Henna kertookin jo pohtineensa, miltä pienokainen näyttää.
– Mieheni kysyy usein minulta: oletko koskaan miettinyt miltä meidän vauva näyttää? Tottakai olen miettinyt, mutta minulla ei ole aavistustakaan siitä, miltä mahtaa tuntua nähdä se sitten oikeasti sillä syntymähetkellä. Uskon, että lapseni on hyvin pieni ja siro nukkea muistuttava kaunis olento, niinkuin minä olin pienenä, Henna pohtii blogissaan.
Lähestyvä synnytys ei Hennaa juurikaan jännitä. Suurin pelko on, ettei puoliso Jarkko jostain syystä saisi tulla mukaan synnytykseen.
– Aloimme jo koronan takia suunnittelemaan kotisynnytystä, mutta sitten kun rupesimme tarkemmin tutkimaan riskejä niin vaihtoehto suljettiin aika nopeasti pois.
Henna on kertonut kärsivänsä raskausajan diabeteksesta ja tästä syystä lapsi syntyy varmuudella vielä kuluvan vuoden puolella.
– Laskettu aika on ihan vihoviimeinen hetki tulla ulos on 30.12 tai muuten se käynnistetään. Tämä johtuu tästä raskausdiabeteksesta. Yliajalle ei saa mennä joidenkin riskien takia.
– Tämä alkaa olemaan jo niin uskomattoman lähellä, että mä en välillä meinaa uskoa, että tämä todella tapahtuu. Ihanaa, kun puoliso on myös yhtä innoissaan ja puhuu koko ajan vauvasta ja suunnittelee kaikkea vauvauinnista lähtien ihan tohkeissaan. Just nyt on niin hyvä olla, Henna kirjoittaa onnellisena.
Lue Henna blogi ja katso suloiset lapsuuskuvat tästä.
Lue myös:
Vakavasti sairastunut Henna Kalinainen julkaisi kuvia pyöristyneestä vauvamahastaan – katso!
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa