Henna Kalinainen paljasti miksi osallistui Gossip Moms -ohjelmaan – ”Varmasti viihdyttävää…”
Tosi-tv-tähti Henna Kalinainen ottaa Metropolille kirjoittamassaan blogissa kantaa Gossip Moms Suomi -ohjelman saamaan kritiikkiin. Sarjassa seurataan Hennan ja kolmen muun julkisuudessa tunnetun äidin raskautta ja lapsiarkea.
Henna kertoo blogissa myös miksi päätti lähteä mukaan dokumentaariseen sarjaan.
– Ohjelman katsominen on varmasti viihdyttävää, mutta tässä ei nyt olla tekemässä kenestäkään lapsitähtiä tai kohuohjelmaa, Henna perustelee päätöstään.
Hänen mukaansa on tärkeää, että ohjelma kertoo ennenkaikkea äitiydestä ja äidiksi kasvamisesta, ja sen on tarkoitus dokumentoida perheen elämää aidosti ja rehellisesti.
Ohjelma on jo ehtinyt herättää kritiikkiä ja ihmetystä siitä, miksi lapsia näytetään televisiossa. Hennalla on kuitenkin asiasta selkeä mielipide.
– Oman arjen kuvaaminen ei ole viihteen tekemistä lapsella vaan ihan meidän tavallista elämää mitä tekin pääsette nyt kurkistamaan.
– Olen todella iloinen, että juuri meidän perheen tarina kiinnosti ohjelman tekijöitä.
Lue Hennan uusin blogikirjoitus tästä.
Lue myös:
Henna Kalinainen ottaa kantaa tärkeään aiheeseen – ”Ei tarvitse v*ttuilla takaisin”
Henna Kalinainen avautuu rehellisesti julkisuudestaan – ”Se ärsytti ihmisiä”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta
- Karut kuvat leviävät: kohuissa rypenyt prinsessa Mette-Marit edusti happiviiksissä
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä
- Viisuasiantuntijalta täyslyttäys ammattilaisraadeille – ”Kuuseen”
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Karut kuvat leviävät: kohuissa rypenyt prinsessa Mette-Marit edusti happiviiksissä
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Ruotsin Euroviisuedustaja Felicialta tiukkaa tekstiä: ”En ainakaan aio matkustaa Suomeen”