Henna Peltosen piina: "Sitä ei ole missään niin voimaton kun oman lapsensa tuskissa"
Henna Peltonen on kiireinen yksityisyrittäjä, malli ja fitnes-urheilija, joka sovittelee päivittäin aikatauluja työn ja perheen välillä. Joskus kuitenkin tapahtuu jotain, joka menee kaiken muun edelle; lapsen terveys.
Hennan ja hänen ex-miehensä Tauski Peltosen yhteinen lapsi Jake täyttää parin viikon päästä 4 vuotta ja Henna kirjoittaa blogissaan, että ”arki ei aina ole pelkkää huvipuistoa ja vaaleanpunaista hattaraa”.
– Kesä on ollut pojalleni Jakelle hieman rankka, sillä hänellä on ollut toistuvia hengitysvaikeuksia ja häntä on pitänyt välillä kiirehtiä sairaalaan jopa keskellä yötä saamaan lisähappea, Henna kertoo.
Henna ihmettelee lääkäreiltä saamaansa kohtelua Jaken hengitysongelmien suhteen.
– Syytä hänen hengitysvaikeuksiinsa ei ole suostuttu selvittää, vaikka sitä olen vaatimalla vaatinut useilta eri lääkäreiltä. On vain todettu, että tällaista sattuu ettei lapsi saa henkeä, täysin normaalia!
Henna epäilee astmaa, koska hänellä itsellään on lapsena ollut paha astma, ja myös Jaken sisärukset ovat kärsineet astmasta. Viikonloppuna Henna joutui viemään Jaken jälleen lääkäriin, josta hänet lopulta lähetettiin Taysiin, eli Tampereen yliopistolliseen sairaalaan lääkitettäväksi.
– Mutta kun lääkkeet eivät tepsineet, meidän piti jäädä Taysiin. Nyt onneksi vihdoin asia otettiin vakavasti ja Jake saa nyt vihdoin kaikki tarvittavat lisätutkimukset ja sitä kautta oikeat hoidot.
– Niin suuri helpotus, sillä sitä ei ole missään niin voimaton kun oman lapsensa tuskissa.
Henna kiittää vielä erikseen tahoja, joilta apua lopulta saatiin.
– Kiitos Koskiklinikan osaava lääkäri sekä Taysin koko ihan mahtava henkilökunta!!
Lue koko kirjoitus Henna Peltosen blogista!
Kuva: Henna Peltosen kotisivut
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet