Herttuatar Meghan paljastaa saaneensa keskenmenon: ”Vajosin lattialle ja tiesin menettäväni toisen lapseni”
Herttuatar Meghan kertoo avoimesti New York Timesille kirjoittamassaan kolumnissa rankasta kokemuksestaan aiemmin tänä vuonna. Herttuatar paljastaa kolumnissa saaneensa keskenmenon viime heinäkuussa.
– Tein aamiaista, ruokin koirat ja otin vitamiinit. Laitoin hiukseni poninhännälle ennen kuin nostin poikani sängystä.
– Vaihdettuani hänen vaippansa, tunsin terävän kouristuksen ja vajosin lattialle pidellen häntä sylissäni. Tiesin samaan aikaan menettäväni toisen lapseni, Meghan kirjoittaa.
Tunteja myöhemmin Meghan makasi sairaalassa ja piteli aviomiehensä kättä.
– Suutelin hänen rystysiään jotka olivat kostuneet kyynelistämme. Tuijotin kylmiä valkoisia seiniä silmät lasittuneina. Yritin kuvitella miten selviäisimme tästä.
Meghanin mukaan lapsen menettäminen tarkoittaa melkein sietämätöntä surua, jonka monet kokevat, mutta josta vain harvat puhuvat ääneen.
– Jotkut ovat jakaneet rohkeasti tarinansa ja avanneet näin oven tietäen, että kun yksi henkilö puhuu, se antaa meille kaikille luvan toimia samoin, Meghan kirjoittaa.
Hän kertoo tajunneensa sairaalassa, että ainoa tapa aloittaa toipuminen on kysyä ensin, Oletko kunnossa? Meghanin mukaan surun kuormitus pienenee kun kysymme ja kuuntelemme vastausta avoimin sydämin ja mielin.
– Kun meidät kutsutaan jakamaan tuskaamme, otamme yhdessä ensimmäiset askeleet kohti parantumista.
Sussexin herttuaparin esikoispoika Archie syntyi toukokuussa 2019 ja perhe asuu nykyään Yhdysvalloissa. He jättivät tehtävänsä brittihovissa viime talvena.
Lue myös:
Herttuatar Meghanilta voimakas kannanotto Yhdysvaltain presidentinvaaleihin – kritisoiko puheessaan Trumpia?
Oho! Vasta ystävystyneet Adele ja Meghan Markle bongattu yhdessä pilates-tunneilta – mitä tuumii kuningatar Elisabet?
LUE MYÖS:
- Nyt puhuu Olivia Oraksen Johanna-äiti
- Kasinorakastajan blogi: Sorsia, jumalia, burgereita ja karhuja
- Jenni Poikelukselta paljastus vauvan nimestä: ”Se vaan tuli jostain”
- Alisa Vainio ja Janne Saarinen hempeilivät TTK-lähetyksessä
- Mette-Maritilla nolo tilanne hautajaisissa: Joutuu kohtaamaan haukkumansa kuninkaalliset
- Totuus Sofia Belórfin ökyarjesta julki
- Sara Sieppi avautuu treffeillä Pysy Soirin kanssa: ”Minusta olisi ihan hirveää…”
- Yle: Tällä helsinkiläisklinikalla Olivia Oraksen rasvaimu tehtiin – poliisi aloitti esitutkinnan
- Kuningas Charlesilta vihdoin lausunto Meghanin ja Harryn paluumuutosta: ”Heidän henkilökohtainen asiansa”
- Olivia Oraksen kuolinsyy selvisi – somevaikuttajan vanhemmat tekivät rikosilmoituksen
- Robin Packalen julkaisi vihdoin hääkuvan – vau, mikä morsian!
- Susanna Penttilältä järkyttävä paljastus panobussista
- Helena Koivulta täysin poikkeuksellinen avautuminen lapsista
- Totuus Sofia Belórfin ökyarjesta julki
- Shirly Karvinen juhli synttäreitään: ”Uudet tissit”
- Arttu Wiskari pudotti shokkiuutisen
- Yle: Tällä helsinkiläisklinikalla Olivia Oraksen rasvaimu tehtiin – poliisi aloitti esitutkinnan
- Olivia Oraksen kuolinsyy selvisi – somevaikuttajan vanhemmat tekivät rikosilmoituksen
- Sara Sieppi avautuu treffeillä Pysy Soirin kanssa: ”Minusta olisi ihan hirveää…”
- Toni Wirtasen ja Tuukka Temosen riitaisat välit: ”Ei me nyt hirveesti hengailla”