Kuva: YouTube - Away
Hilary Swank katosi valkokankailta lähes kuusi vuotta sitten – taustalla koskettava syy
Oskar palkittu näyttelijä halusi olla tukena sairaalle isälleen.
Näyttelijä Hilary Swank, 46, katosi valokeilasta vuonna 2014. Nyt hän on palannut julkisuuteen ja kertoo Health -lehden haastattelussa syyn lähes kuuden vuoden taukoon.
Swank auttoi isäänsä toipumaan elinsiirrosta, jossa hän sai uuden keuhkon. Näyttelijä kertoo, että alunperin vuoden mittaiseksi suunniteltu tauko venähti, sillä hänelle oli tärkeää olla isänsä tukena koko toipumisprosessin ajan.
– Luojan kiitos hän on nyt kunnossa, rukouksiimme vastattiin. Hän on terve ja voi hyvin, Swank kertoo.
Swank on pääroolissa uudessa Netflix-sarjassa Away, joka saa ensi-iltansa 4. syyskuuta. Hän paljastaa roolin astronauttina olleen hänelle unelmien täyttymys.
– Ennen näyttelemistä halusin astronautiksi, Swank paljastaa.
Katso sarjan traileri alta.
Jos traileri ei näy, voit katsoa sen täältä.
Hilary Swank tunnetaan parhaiten rooleistaan elokuvissa Boys Don’t Cry ja Million Dollar Baby, joista hän sai parhaan naispääosan Oscar-palkinnot. Näyttelijän ura Hollywoodissa alkoi vuonna 1992 pienellä roolilla elokuvassa Buffy, vampyyrintappaja. Swank on naimisissa yrittäjä Philip Schneiderin kanssa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Janni Hussilta ja Sointu Borgilta shokkiuutinen: ”Breikki”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”
- Intiimi paljastus Shirly Karvisen ja Ahdin avoliitosta: ”Vaikka rakastan…”
- Martina Aitolehti: konkurssi!
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Erika Vikmanilta raju tilitys voinnista: ”Mielenterveyteni oli pahassa paikassa”
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Kruununprinssi Haakonilta ja Mette-Maritilta vihdoin ilouutinen