HS: Laura Malmivaara kommentoi vihdoin ex-mieheensä Aku Louhimieheen kohdistuneita syytöksiä – ”Suojelin itseäni”
Näyttelijä, valokuvaaja ja kirjailija Laura Malmivaara kertoo esikoisromaanissaan Vaiti ensimmäistä kertaa reilu kolme vuotta sitten tapahtuneesta kohusta. Kohun keskiössä oli Malmivaaran entinen aviomies, elokuvaohjaaja Aku Louhimies.
Useat tunnetut suomalaiset näyttelijät syyttivät Louhumiestä kyseenalaisista ohjausmetodeista. Kohu oli seurausta me too -kampanjalle, joka rohkaisi naisia puhumaan julkisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä ja väärästä vallankäytöstä.
Malmivaara seurasi kohua sivusta, mutta päätti itse olla hiljaa. Nyt hän paljastaa, miksi ei halunnut osallistua keskusteluun.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Malmivaara toteaa Helsingin Sanomien artikkelissa vaienneensa aiheesta läheistensä vuoksi.
– Koin, että vaikeneminen oli tapa pitää huolta niistä, jotka silloin tarvitsivat minun huolenpitoani, Malmivaara sanoo Helsingin Sanomille.
Kohun aikaan Malmivaara vältteli elokuva-alan ensi-iltoja ja muita julkisia tapahtumia.
– Suojelin itseäni ja olin menemättä. Ajattelin, että se voisi olla hankalaa.
Malmivaara tunsi olleensa osa kohua.
– Koin, että minun saapumiseni olisi aiheuttanut tarpeen keskustella kohusta, hän kuvailee.
Laura Malmivaara ja Aku Louhimies olivat avioliitossa vuosina 2003–2012. Ex-pariskunnalla on kaksi yhteistä lasta, vuosina 2004 ja 2006 syntyneet tyttäret Alma ja Aino.
Lähde: Helsingin Sanomat
Lue myös:
Aku Louhimies teki rikosilmoituksen toimittajan kirjoituksesta – poliisi lopettaa tutkinnan
Tv: Hjallis Harkimo hiillostaa #metoo-kohussa rypenyttä Aku Louhimiestä: ”Älä väitä vastaan”
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”