HS: Pokerihai Jens Kyllösestä tuli miljonääri alle kaksikymppisenä – tienasi parhaimpina pelivuosinaan 2000 euroa tunnissa
Suomen menestyneimpiin pokeriammattilaisiin lukeutuva Jens Kyllönen kertoo HS Vision tuoreessa haastattelussa tienanneensa ensimmäisen miljoonansa alle kaksikymmentä vuotiaana.
Nyt 31-vuotias Kyllönen on jättänyt pokeripelit taakseen ja ryhtynyt täyspäiväiseksi sijoittajaksi. Kyllönen muistelee HS Vision haastattelussa tienanneensa parhaimpina pelivuosinaan noin 2000 euroa tunnissa.
Kyllönen nousi aikoinaan pokerimaailman huipulle voitettuaan vuoden 2009 European Poker Tourin. Nuorena hän ei paljon muuta tehnytkään kuin pelasi pokeria ja kehitti omien sanojensa mukaan ”pakkomielteisesti” taitojaan.
– Avasin koneen aamulla ennen kuin kävin vessassa, ja pelasin sitten koko päivän. Iltaisin mietin vain pelattuja käsiä. Pokeri tuli uniin, Kyllönen kertoo HS Visiolle.
– Joskus lauantaisin nollasin, mutta sitten sama jatkui uudestaan. Tajusin, että tämä ei ole kestävää, mutta tunsin, että on taottava, kun rauta on kuumaa, mies kuvailee.
Sijoittamisen Kyllönen aloitti, kun hän ymmärsi, että oli turhaa antaa voittorahojen seistä tilillä tai tuhlata ne muutamassa tunnissa esimerkiksi yöelämässä.
– Minun piti keksiä, mitä teen rahoillani. Pörssissä oli jotain samaa kuin pokerissa, kun sai rauhassa tutkia asioita koneen äärellä, Kyllönen kertoo.
Kyllösestä tulee pian isä, kun hän saa ensimmäisen lapsensa yhdessä vaimonsa Noran kanssa. Kyllönen ja Nora avioituivat viime kesänä Hangossa. Pariskunta juhli avioliittoon astumistaan lukuisten suomalaisten eturivin julkkisten kera.
Lue myös:
Pokerihai Jens Kyllönen paljasti vaimonsa kanssa somessa iloisen yllätyksen: vauva tulossa!
Vasta-avioituneet Jens Kyllönen ja Nora-vaimo luksuslomalla Kreikassa – katso kuvat!
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”