HS: Robin Packalenin kansainvälinen ura vaikeuksissa – ”Ei siellä olla nyt kiinnostuneita”
Laulajatähti Robin Packalen julkaisi vuonna 2019 ensimmäisen englanninkielisen kappaleensa ja aloitti samalla maailmanvalloitusprojektin, jota hän on tiiminsä kanssa suunnitellut artistiuransa alusta asti.
– Vuonna 2019. Pum. Silloin tapahtuu. Sitä kohti mennään, Packalen kuvaili helmikuussa 2019 suunnitelmiaan.
Kansainvälisen musiikkiuran ovet eivät kuitenkaan ole auenneet Packalenille aivan vielä. Tahmeaan aloitukseen on tällä viikolla julkaistun Helsingin Sanomien artikkelin mukaan monta eri syytä.
Artikkeli paljasti laulajan monivuotisen yhteistyön Comusic Management -manageriyhtiön kanssa päättyneen noin kuukausi sitten.
Yhteistyö päättyi hyvässä yhteisymmärryksessä ja ilman draamaa, mutta asia herättää silti ihmetystä. On epäselvää, miksi molemmat osapuolet ovat päätyneet yhteisymmärryksessä siihen, että Robinia kansainväliselle uralle auttava manageriyhtiö jää projektista pois, vieläpä aivan hankkeen alkuvaiheessa.
– Tulimme yhdessä siihen lopputulokseen, että yhteinen malli ei ollut paras tai toimivin, Robinin viestintäkoordinaattori Susa Ruuhilahti kommentoi Helsingin Sanomille.
(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lisäksi vallitseva koronavirustilanne on aiheuttanut paljon vaikeuksia Packalenin kansainvälistymisyritykselle.
– Tällä hetkellä kaikilla uusilla projekteilla on todella hankalaa. Jokaisessa maassa ollaan musiikkibisneksessä ensisijaisesti huolissaan kotimaan markkinoista, Comusic Managementin toimitusjohtaja, Robinin managerina toiminut Mikko Saukkonen toteaa.
– Ei siellä olla nyt kiinnostuneita kansainvälisistä tulokkaista, hän lisää.
Lue myös:
- Danny arvostelee Erika Vikmanin tyyliä – ylistää sen sijaan pikkusisko Jennikaa
- Salatuissa elämissä rajuja käänteitä – Tämä suosikkihahmo sortuu syrjähyppyyn!
- Susanna Penttilä rajussa rahakurimuksessa – verottajalta jättipommi!
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!