Huh! Pyry Soirilta shokkipäätös
Jalkapalloilija Pyry Soiri sai hiljattain esikoisensa yhdessä puolisonsa Sara Siepin kanssa. Pariskunta on näin aloittanut uuden vaiheen elämässään tuoreina vanhempina.
Nyt Pyry on jakanut Instagramissa kuvakollaasin vauvan ensimmäisiltä viikoilta. Julkaisun kansikuvassa nähdään herkkä hetki, jossa hän pitää poikaansa sylissään.
– Melkoiset viime viikot, Pyry kirjoittaa julkaisun englanninkielisessä kuvatekstissä vapaasti suomennettuna.
Muut kuvat esittelevät arjen hetkiä vauvan kanssa. Mukana on muun muassa vaunulenkiltä napattu otos sekä tavallista arkea, johon mahtuu myös kuntosalilla käyntiä. Yhdestä kuvasta paljastuu lisäksi, että vauvalle on hankittu oma peliasu, jossa on Valioliigaseura Chelsea FC:n logo.
Onnitteluja satelee
Julkaisun kommenttikenttä täyttyi nopeasti onnitteluviesteistä.
– Onnea! Hyvät yöunet on sitten jonkin aikaa harvassa, yksi Pyryn seuraajista kommentoi.
– Onnea koko perheelle! toinen onnittelee.
Huhtikuun alussa Pyry kertoi Ilta-Sanomille tehneensä muutoksia asumisjärjestelyihinsä. Kauden päättyminen sekä hänen sopimustilanteensa mahdollistivat muuton Suomeen viettämään aikaa perheen kanssa.
– Muutan nyt takaisin Suomeen. Mihin tie seuraavaksi viekin, se on varmasti paras mahdollinen ratkaisu ja siihen sitten sopeudutaan, Pyry sanoi IS:lle.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Seela Sella, 89, syöpähoitojen jälkeen: ”Nyt pitäisi pikkuisen kiirehtiä!”
- Jere Karalahdelta jymy-yllätys: Teko tallentui videolle
- Sara Siepiltä ihana paljastus vauva-arjesta
- Virkavalta pysäytti Susanna Penttilän panobussin: Käyttökielto
- Ällöttävä väite brittihovin kuuluisimmasta palatsista leviää
- Danny ja Helmi tulisissa tunnelmissa – herättivät muidenkin huomion
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä
- Sanna Marin ja Joni-rakas: Kiusallinen välikohtaus Finnairin bisnesluokassa
- Kasinorakastajan blogi: Heinäkuun kuumat pelit ja lomille lompsis
- Aki Palsanmäki harkitsee huutokaupan lopettamista – edessä ratkaisevat kuukaudet syövän kanssa
- Danny ja Helmi tulisissa tunnelmissa – herättivät muidenkin huomion
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä
- Virkavalta pysäytti Susanna Penttilän panobussin: Käyttökielto
- Sanna Marin ja Joni-rakas: Kiusallinen välikohtaus Finnairin bisnesluokassa
- Seela Sella, 89, syöpähoitojen jälkeen: ”Nyt pitäisi pikkuisen kiirehtiä!”
- Suzanne Innes-Stubb käänsi katseet rohkealla asuvalinnallaan
- Sara Siepiltä ihana paljastus vauva-arjesta
- Aki Palsanmäki harkitsee huutokaupan lopettamista – edessä ratkaisevat kuukaudet syövän kanssa
- Jere Karalahdelta jymy-yllätys: Teko tallentui videolle
- David Coulthard, 55, avioitui 32-vuotiaan mallin kanssa – Mika Häkkinen vieraana salahäissä