Huhu leviää: Aikovatko William ja Catherine syrjäyttää kuningas Charlesin?
Englannin kuningas Charles on ollut vallassa lähemmäs kahden vuoden ajan.
Charles oli valtaan noustessaan jo 73-vuotias, ja nyt, 76-vuotiaana, hänellä on takanaan jo miltei vuoden verran syöpähoitoja ja erilaisia vaivoja.
Sisäpiirilähteen mukaan prinsessa Catherine ja kuningas Charles ovat järjestäneet tapaamisia kulissien takana ja valmistelleet tulevaa siirtoa. Lähde kertoo, että suunnitelmissa saattaisi olla prinssi Williamin ja prinsessa Catherinen nousu valtaan suunniteltua nopeammin.
– Hän (Kate) ja Charles pitivät yksityisen tapaamisen liittyen hänen astumisestansa valtaan aiemmin kuin odotettiin. Kuten voi kuvitella, heidän välinen suhteensa on hyvin läheinen. ja he ovat tuoneet toisilleen turvaa taisteluissaan syöpää vastaan, lähde kertoo.
Charlesin kerrotaan antaneen Catherinelle tilaa valmistautua siihen hetkeen, kun hän ja kuningatar Camilla väistyvät seuraavan sukupolven tieltä.
Osana Charlesin inspiraatiota mahdollisen kruunusta luopumisen harkintaan on tuonut Tanskan kuningatar Margareeta, joka luopui kruunusta vuoden 2023 päätteeksi.
Tuore kuningas Frederik ja kuningatar Mary ovat saaneet pitää edellisen hallitsijan taustajoukoissaan, ja lähteen mukaan asema neuvonantajana kiinnostaa myös Charlesia.
– Palatsin prioriteetiksi on tullut sen takaaminen, että Kate ja William saavat mahdollisimman sulavan siirtymän valtaan, lähde summaa.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”