Katiskaan liitetty Samu Haber oikeudessa: ”Jos oisin kiskonut väitetyn määrän kokaiinia, olisi lähtenyt henki”
Sunrise Avenue -yhtyeen keulakuva Samu Haber vastaa tänään Helsingin käräjäoikeudessa huumerikossyytteisiin, joiden mukaan hän olisi hankkinut ja käyttänyt kokaiinia Ruisrock-juhlinnan aikana vuonna 2019.
Katiska-huumevyyhtiin liitetty Haber on myöntänyt käyttäneensä kokaiinia noin 0,2 grammaa, mutta kiistää syyttäjän väitteet siitä, että olisi hankkinut kyseistä huumausainetta noin viisi grammaa.
Katiska-vyyhdin pääsyytetty Niko Ranta-aho on puolestaan myöntänyt kaupanneensa kokaiinia Ruisrock-viikonlopun aikaan eri henkilöille. Haber ei omien sanojensa mukaan tunne Ranta-ahoa entuudestaan.
Laulaja kertoi hetki sitten oikeussalissa oman näkemyksensä festareiden tapahtumista ja vastasi hänelle esitettyihin kysymyksiin. Haberin asianajaja Tapio Susiluoto tiedusteli mieheltä muun muassa sitä, kuinka paljon tämä oli käyttänyt kokaiinia.
– Ei minulla ole mitään käsitystä, eikä onneksi ole kauheasti kokemusta moisesta toiminnasta. Enhän mä istuis tässä, jos olisin väitetyn määrän (5 grammaa) kiskonut, mullahan olisi henki lähtenyt, Haber painotti.
Lisäksi asianajaja kysyi Haberilta, mikä prosessin merkitys on ollut tälle taloudellisesti ja muuten kokonaisuutena.
– Eihän tämä mitään parasta PR:ää ole varmasti kenellekään. Voitot ja urpoilut tulee tuonne iltauutisiin. Jos en olisi itse toiminut tyhmästi, niin en mä täällä istuisi. Kyllä tästä selvitään varmasti. Omaa hölmöyttäni mä täällä oon, Haber vastasi.
(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Syyttäjä puolestaan halusi tietää, keneltä Haber oli saanut huumeita Ruisrock-viikonloppuna.
– Voi hyvin olla, että se on tämä Ranta-aho, joka on antanut sitä mulle hyvin vähäisen määrän, ja olen sen käyttänyt itse.
– Se (kokaiini) oli tyhjässä nuuskapurkissa, jossa ei ollut yhtään nuuskaa. Huume oli siellä pohjalla ja siinä oli kansi kiinni. Se annettiin mulle. Voi olla, että mulla oli osto- tai maksuajatus. Että olisin enemmänkin hankkimassa.
Syyttäjän väite viidestä grammasta liittyy poliisin aikaisemmin tekemään tilakuunteluun. Nauhalla Niko Ranta-aho kertoo kaverilleen ”myrkyttäneensä koko jengin”.
– V**tu Haberille varmaan joku v**tu femma, Ranta-aho sanoo nauhalla.
Syyttäjien loppulausuntojen odotetaan valmistuvan syyskuun lopussa ja viimeiset käräjäpäivät ovat lokakuun alussa.
Kokonaisuudessaan Katiska-vyyhdissä on 54 syytettyä.
Lähde: MTV Uutiset, Seiska
Lue myös:
Janne ”Nacci” Tranberg puhuu Sofia Belórfin ja Samu Haberin syytteistä: ”Se ei ole oikein”
Sofia Belórf julkaisi somessa vauhdikkaan videon – peppu pyörii ja stringit vilkkuu
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Jenni Poikelus ja Köpi Kallio bongattiin söpöissä tunnelmissa – ”Vilkuilivat hieman ympärilleen”