Iida Vainio keskeytti yllättäen Farmi Suomen – hanskat tiskiin
Muut Farmi Suomen kilpailijat ovat ärsyttäneet Iida Vainiota. Nyt Iida päätti nostaa yllättäen kytkintä.
Iida antaa keskeytykselleen tv:ssä hieman eri syitä riippuen siitä, kenelle hän puhuu. Kameroiden edessä yksin ollessaan hän tunnustaa, ettei hän tuntenut oloaan kotoisaksi kuvauksissa.
– Koin, että en pysty olemaan enää oma itseni, koska en saanut tehdä tarpeeksi juttuja, joita olisin halunnut tehdä, Iida perustelee.
– Olin pitkään tosi huonolla mielellä. Päätös piti tehdä, ja se on aina rankkaa.
– On hyvä mennä himaan henkilökohtaisten asioiden vuoksi, Iida muotoilee, mutta ei avaa yksityiskohtia sen tarkemmin.
– On pakko miettiä omaa elämää ja omia juttuja.
Näillä mainitsemillaan jutuilla hän saattaa viitata raskauteensa. Edellisellä Farmi Suomen kaudella rakastuneet Iida ja Archie Cruz odottavat esikoistaan.
Kanssakilpailijoilleen Iida paljastaa keskeyttämisensä itse tuvan pöydän ääressä.
– Haluaisin sanoa ilmoitusluontoisen asia, Iida alkaa itkeä välittömästi.
Hän ei saa ensin sanaa suustaan. Tilanne ottaa niin koville.
– Tämä on vaikea paikka minulle, mutta olen päättänyt lähteä himaan.
Syiksi Iida mainitsee koti-ikävän, henkilökohtaiset asiat ja sen, ettei ole voinut olla oma itsensä – siinä se. Muita osanottajia hän ei kritisoi päin näiden naamaa. Sen sijaan hän kiittää heitä.
– Olen erittäin kiitollinen kaikille, että olen saanut tutustua teihin. Olette tosi huikeita kaikki.
Lähde: Iltalehti
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Väite: Kuningas Charles ärtynyt Harryn sijaan Williamiin
- Jari-Matti Latvala epäiltynä törkeästä rikoksesta
- Kasinorakastajan blogi: Urheilusponsoroinnin ylösnousemuksen alkutahdit
- Prinssi Harry ja kuningas Charles tapasivat vihdoin – Harrylta suorasanainen kommentti
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: suhde syvenee – ”Asiat vain tapahtuvat luonnostaan”
- Nyt puhuu Janni Hussi – uusi tilannepäivitys avioerosta Joel Harkimon kanssa
- Erokohussa painivat Archie Cruz ja Iida Vainio: ökyilyä luksuslomalla
- Joel Harkimo avautuu: Tämän vuoksi eroprosessi jumittaa
- Mikko Leppilampi avautuu: ”Sä oot epäonnistuja”
- Archie Cruzin salamaluovuttaminen Erikoisjoukoissa herättää pahennusta: ”Oli niin isot puheet”