Iida Vainion upea muodonmuutos paljastui – katso kuva
Pienen tyttövauvan vanhemmat Iida Vainio ja Archie Cruz ehtivät elää vauvanhoidon lisäksi omia arkipuuhiaan. Iida esimerkiksi kävi kampaajalla, ja esitteli eilen (su 2.2.) Instagramissa kokonaan uusimaansa hiustyyliään.
Iida julistaa blondiuden ihanuutta ja sen sopivuutta itselleen. Kuvatekstissä hän myös kiittää kampaajaansa ja sanoo uusitun tyylin saamisen olevan ihanaa.
Uutta Iidan sunnuntaina esittelemässä tyylissä on ensinnäkin Marilyn-tyyliä hieman muistuttavasta aaltoilevasta kiharasta. Iidan hiukset toki ovat olleet koko ajan pidemmät kuin Marilynin klassisissa kuvissa. Nyt kuitenkin ajat, joissa on nähty ajoittain kevyttä raidoitustakin lainehtivissa, rock-henkisissä hiuksissa ovat takana.
Väri, leikkaus ja kampaus antoivat tilaa uusille hiuksille, joissa yksityiskohtana rikottu, verhomainen otsatukka korostaa silmiä, hiukset valuvat suorina kuin kiitotie ja väri on vaihtunut lähes platinablondiksi.
Yhdessä Iidan huulten ja kulmien kanssa sivuprofiili antaa jopa viitteitä Angelina Jolien suuntaan, olkoonkin, että Angelinan tavaramerkki on tummuus siinä missä Ida lumoaa
Uutta hiustyyliä kotona ihastelee puoliso Archie Cruzin lisäksi yhteinen tytär ja perheen huskypentu.
Uusittu hiustyyli ei tullut aivan tyhjästä. Iida on kantanut vastaavaa, tosin paljon lyhyempää kampausta noin vuosi sitten, silloinkin oman luottokampaajan loihtimina.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Mannisten riita yltyy – Aki kehottaa Rita-vaimoaan hankkiutumaan raskaaksi Gambiassa
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Sarah Dzafce avautuu vihdoin: ”Otan kaiken vihan vastaan”
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet