
IL: Anne ja Joni Kukkohovin yritys vaikeuksissa – 15 000 euroa verovelkaa ulosotossa!
Yrittäjä ja juontaja Anne Kukkohovin ja hänen ex-miehensä Joni Kukkohovin vuonna 2014 perustama yhteinen yritys Supermood Oy on vaihtanut nimensä Heartflip Oy:ksi.
Supermood on suomalainen kauneudenhoitosarja, jossa luonnonmukainen kosmetiikka yhdistetään sisäisesti ja ulkoisesti käytettäviin terapeuttisiin kauneudenhoitotuotteisiin.
Iltalehden tietojen mukaan yrityksen luvut ovat olleet jo pitkään tappiollisia ja ulosotossa on verovelkaa peräti 15 000 euron edestä.
Tästä huolimatta Kukkohovit ovat jo aiemmin laajentaneet toimintaansa Yhdysvaltoihin ja viimeisimpänä Venäjälle, josta he saivat myös maahantuontisopimuksen suuren paikallisen toimijan kanssa. Toimitusjohtaja Joni Kukkohovin mukaan luonnonkosmetiikka on Venäjällä kasvava trendi, mutta tuotteita on vaikeasti saatavilla.
– Panostamme nyt täysillä Venäjän markkinoille. Teimme yrityskaupan, jonka myötä rahoitusongelma ratkesi, Kukkohovi kertoo Iltalehdelle.
Myös ulosottoon menneiden verovelkojen tulisi yrityskaupan myötä pienentyä ja Kukkohovi lupaakin, että verovelka maksetaan kokonaan pois. Tässä auttaa ovien aukeaminen Venäjän suurille markkinoille.
– Väänsimme kolme vuotta Venäjän-diiliä ja nyt se vihdoin toteutuu. Tämä on ollut 5-6 vuoteen isoin tilauksemme.
Yritysjärjestelyistä huolimatta olemassaolevat kumppanuudet jatkuvat, eivätkä järjestelyt vaikuta Supermood-luonnonkosmetiikan tuotesarjaan.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lue myös:
Ohhoh! Anne Kukkohovin alaston poseeraus on taidetta: ”Ihaninta on tehdä mitä mieleen juolahtaa”
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Sanna Marinin kunto saa haukkomaan henkeään!
- Netta Kukkonen puhuu suunsa puhtaaksi kauramiljonääristä
- Kasinorakastajan blogi: Puuhun voi kiivetä nelinkontin ja väärinpäin
- Näin Ansku Bergström reagoi eksänsä Elina Gustafssonin ja Susani Mahaduran yllätykseen
- Huh! Auri Kanaselta uutispommi
- Beckhamien perheskandaali: Meghan ja Harry työnsivät lusikkansa soppaan
- No huh! Sofia Belórf poseerasi yläosattomissa
- Kasinorakastajan blogi: Vain pelaamattomuus ei tuo pelihaittoja
- Koivujen saaga jatkuu: Mikolta yllättävä vaatimus
- Iida Vainiolta paljonpuhuva avautuminen – ”Meni suoraan mul tunteisiin”
- Huh! Auri Kanaselta uutispommi
- Sanna Marinin kunto saa haukkomaan henkeään!
- Beckhamien perheskandaali: Meghan ja Harry työnsivät lusikkansa soppaan
- Netta Kukkonen puhuu suunsa puhtaaksi kauramiljonääristä
- Näin Ansku Bergström reagoi eksänsä Elina Gustafssonin ja Susani Mahaduran yllätykseen
- Kasinorakastajan blogi: Puuhun voi kiivetä nelinkontin ja väärinpäin