IL: Arman Alizad sairastui masennukseen – avautuu haasteistaan: ”Kyllä sitä voi sanoa kriisiksi”
Menestynyt mediapersoona Arman Alizad, 51, tähdittää uutta Arman ja viidenkympin kriisi -tv-ohjelmaa, joka esitetään keskiviikkoisin Ruutu-suoratoistopalvelussa.
Ohjelmassa Alizad myöntää potevansa viidenkympin kriisiä. Vaikeasta ajanjaksosta selviytyäkseen Alizad karkaa kuutena viikonloppuna perheensä luota ja tekee kameran edessä kaikkea muuta kuin mitä suurperheen isä tavallisesti tekee.
Alizadin perheeseen kuuluu puoliso, meikkaaja-stylisti Senay Coco sekä heidän yhteinen tyttärensä Kiki. Lisäksi molemmilla pariskunnan osapuolilla on lapsia edellisistä liitoistaan.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Nyt Alizad avautuu Iltalehden tuoreessa haastattelussa omasta mielenmaisemastaan hyvin rehellisesti. Hän kuvailee päänsä sisällä olleen lapsesta saakka melkoinen vuoristorata, mikä saa hänet helposti suoritustilaan sosiaalisissa tilanteissa.
– Olen tässä läsnä, mutta alitajuntani saattaa olla jossain ihan eri maailmassa, Alizad kuvailee Iltalehdelle.
– Vedän näiden kahden oman demonin ja sisäisen äänen kanssa, olen koko ikäni mennyt.
Alizad kertoo kärsivänsä myös masennuksesta. Aika ajoin sairaus vie häneltä jopa toimintakyvyn.
– Se näkyy oman pääni sisällä, tietynlainen taiteilijasielu siellä on, Alizad toteaa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Iän myötä Alizad on kuitenkin oppinut hallitsemaan kielteisiä tuntemuksiaan. Suurimpia kamppailuja hän joutuu kohtaamaan itsekriittisyytensä kanssa, jonka hän arvelee myös olevan juurisyy ikäkriisille.
– Painin riittämättömyyden tunteen kanssa ja painin sen kanssa, olenko hyvä näissä asioissa ja kamppailu on kovaa. Kyllähän sitä voi sanoa kriisiksi, Alizad summa.
Lähde: Iltalehti
Lue myös:
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät
- Erohuhut pyörivät – minne katosi Sanna Marinin Joni-rakas?
- Rita Niemi-Manninen taas keskellä kohua
- Joel Harkimo julkaisi kuvan – spekulaatiot heräsivät heti