IL: Elonkerjuu-yhtyeen ex-laulaja joutui suljetulle osastolle – ”Sain uuden lääkityksen”
Elonkerjuu-yhtyeen entinen laulaja Juha Lagström kamppaili vuosia pahojen mielenterveysongelmien kanssa. Hän päätti hakea apua ongelmiinsa, kun oli jutellut ongelmistaan muusikko Jarkko Martikaisen kanssa.
– Hän kuunteli ja kehotti minua sen jälkeen lähtemään ammattilaisen puheille. Päätinkin uskoa neuvoa. Lähdin vaimoni kanssa päivystykseen. Siellä minulla diagnosoitiin harhaluuloisuushäiriö ja jatkoin samalla muutamaksi päiväksi psykiatriselle osastolle. Tunsin helpotusta, sillä sain olla hetken ilman paineita, Juha kertoo Iltalehdelle.
Vuoden 2018 lopulla hän hakeutui uudemman kerran vaimonsa kuljettamana sairaalahoitoon, mistä hänet viettiin ambulanssilla suljetulle osastolle. Hän vietti osastolla peräti puolitoista kuukautta.
Juhalla diagnosoitiin skitsoaffektiivinen häiriö.
– Sain uuden lääkityksen. Minulla oli myös mahdollisuus poistua päivittäin sairaalasta kävelemään ja kahville. Nuo viikot olivat hyvin tervehdyttäviä, Juha kertoo lehdelle.
Sopivan lääkityksen löytymisestä lähtien Juhan elämä on ollut tasapainossa.
– Minun ei myöskään tarvitse käyttää lääkkeitä koko ajan, mutta ne ovat olemassa tarvittaessa. Tämä tarkoittaa sitä, että jos unettomuus tai muut oireet alkavat, on lääkkeiden aika, hän kertoo.
Lähde: Iltalehti
LUE MYÖS:
Lauri Tähkän seuraaja löytyi – Elonkerjuulla uusi solisti
IL: Elonkerjuun uusi solisti kännissä koko perheen keikalla!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”
- Iida Vainio rikkoi vihdoin somehiljaisuuden
- Kuningas Charles raivoissaan – Ex-prinssi Andrew saatetaan laittaa asuntovaunuun
- Sara Siepin ja Pyry-rakkaan esikoinen syntyi – suloinen kuva