IL: Entisellä missillä Lola Odusogalla yllättävä rooli Temptation Island -ohjelmassa – ”Jatkuvaa tarkkailemista”
Vuoden 1996 Miss Suomi, malli, juontaja, somevaikuttaja ja yrittäjä Lola Odusoga on tunnettu lukuisista eri työrooleistaan ja -projekteistaan. Yksi Odusogan työpaikoista on kuitenkin ollut huomattavasti vähemmän esillä kuin naisen useat muut julkiset pestit.
Odusoga paljastaa Iltalehdelle antamassaan haastattelussa, että on jo muutaman kauden ajan ollut mukana Temptation Island Suomi -ohjelman tuotantotiimissä taustatoimittajana.
– Jos olen kertonut, että teen Temppareita, moni on kysynyt, missä jaksossa olet mukana tai että juonnanko yhdessä Sami Kurosen kanssa. No en, vaan näyn nimenä lopputeksteissä, Odusoga kertoo Iltalehdelle nauraen.
– Yleisesti reality-toimittajat kirjoittavat kuvauksissa ylös käytännössä kaiken, ja haastattelevat esiintyjiä jatkuvalla syötöllä. Se on jatkuvaa kirjoittamista, tarkkailemista ja haastattelemista, hän kuvailee.
Reality-toimittajan työ ei Odusogan mukaan lopu edes yöllä.
– Öisin on sama, yön bileitä valvovassa kuvausryhmässä toimittaja kirjoittaa ylös kaiken. Sekä päivä- että yöroolissa ollaan tekemisissä myös ohjaamisen kanssa.
Lue myös:
- Danny arvostelee Erika Vikmanin tyyliä – ylistää sen sijaan pikkusisko Jennikaa
- Salatuissa elämissä rajuja käänteitä – Tämä suosikkihahmo sortuu syrjähyppyyn!
- Susanna Penttilä rajussa rahakurimuksessa – verottajalta jättipommi!
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Kasinorakastajan blogi: Pelejä marraskuun pelastukseksi!
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille