Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
Viihdelehti Seiska uutisoi torstaina 5. marraskuuta musiikkineuvos Ilkka ”Danny” Lipsasen, 84, kommenteista, jotka koskivat hänen entistä kumppaniaan Erika Vikmania, 33.
Lehden haastattelussa Danny arvioi Vikmanin nykyistä esiintymistyyliä ja antoi ymmärtää, että laulaja saattaisi tarvita hieman neuvoja uransa suhteen.
– Minun mielestäni Erika ei tarvitse noin voimakasta seksuaaliviestintää uransa rakentamiseksi, Danny sanoo lehdelle.
– Pidän erityisesti Erikan alkuperäisestä olemuksesta. Hän on suurenmoinen laulajatar ja kaunis nainen. Mielestäni se riittää hyvin.
Danny yllättyi Seiskan uutisoinnista
Iltalehti tavoitti Dannyn kommentoimaan Seiskan julkaisemaa artikkelia. Laulajalegenda kertoi yllättyneensä siitä, että hänen lausuntonsa olivat nousseet lehden kansijutuksi.
Dannyn mukaan hän oli antanut Seiskalle haastattelun jo kesällä, ja haastatteluun perustuva artikkeli oli julkaistu aiemmin. Torstaina ilmestyneestä uudesta jutusta hän ei kuitenkaan tiennyt etukäteen.
Danny halusi myös täsmentää, mitä hän oli kommenteillaan tarkoittanut.
– Toimittaja esitti minulle sivukysymyksen liittyen Erika Vikmanin Ich komme -kappaleeseen, johon vastasin. Kommentoin kahta asiaa. Sitä, että Eurooppaa valloittaessa ei ole viisainta ottaa laululle saksankielistä nimeä, englannin kieli olisi ollut mielestäni parempi vaihtoehto.
– Kommentoin myös sitä, että Erika ei tarvitse niin eroottissävyistä laulua ollakseen suosittu. Hän on niin taitava. Esityksessä vähempikin eroottisuus olisi riittänyt.
Danny pyytää Erikalta anteeksi
Danny korostaa, että hänen näkemyksensä koskivat ainoastaan Vikmanin Euroviisuissa esittämää Ich komme -kappaletta ja siihen liittynyttä lavaesitystä.
Hänen tarkoituksenaan ei ollut arvostella entisen kumppaninsa artistiuraa laajemmin.
Nyt Danny haluaa esittää Erikan suuntaan myös anteeksipyynnön.
– Olen pahoillani. Haluan pyytää Erika Vikmanilta anteeksi. En ole kritisoinut Erikaa tai hänen uraansa. Olen vain todennut, että viisukappaleen suhteen olisin toiminut hieman toisin, hän sanoo.
Laulajalegenda vakuuttaa olevansa edelleen Erikan suuri ihailija ja tukija. Hänestä on ikävää, että julkisuudessa syntyy vaikutelma, jonka mukaan entisten kumppanien välit olisivat tulehtuneet.
– Kuulun ehdottomasti Erikan kannattajiin ja kannustan häntä kaikella mahdollisella tavalla. Ihailen hänen tapaansa edetä urallaan. On kiusallista, että meistä tehdään ikään kuin nyt vihamiehiä, ja ihmissuhdettamme koetetaan kääntää kielteiseksi tapahtumaksi. Minulla oli vain mielipide laulun kielestä ja eroottissävytteisyydestä, ja olen tietysti siitä edelleen samaa mieltä.
Erika julkaisi arvoituksellisen päivityksen
Iltalehti ei onnistunut tavoittamaan Erika Vikmania kommentoimaan Dannyn lausuntoja tai anteeksipyyntöä.
Kreikan Kreetalla lomaileva laulaja julkaisi kuitenkin torstaiaamuna sosiaalisessa mediassa kuvapäivityksen, jossa oli teksti ”Babygirl in control”.
Suomeksi ilmaus tarkoittaa vapaasti käännettynä, että nainen pitää ohjat omissa käsissään.
Vikman ei ole kertonut, liittyykö julkaisu millään tavalla Dannyn ympärillä käytyyn keskusteluun.
Lähde: IL
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti