IL: Laulaja Janita asuu koronapandemian keskuksessa – New York on kuin aavekaupunki
New Yorkissa jo 23 vuotta asunut laulaja-lauluntekijä Janita kertoo Iltalehdelle kokeneensa vuosien aikana kaupungissa kaikenlaista. Koskaan aiemmin ei yötä päivää sykkivä kaupunki ole kuitenkaan pysähtynyt samoin kuin nyt.
Janita on kokenut myös 9/11-terrori-iskut ja hurrikaani Sandyn, mutta koronapandemian myötä New York on hiljentynyt todella paljon. Ambulanssien sireenit soivat normaalisti koko ajan, mutta nyt niitä ei juurikaan kuule.
– 9/11 jälkeen oli voimattomampi fiilis ja pelko siitä, mitä tapahtuu. Tämä tilanne on erilainen, koska tämä ei ole terrori-isku eikä luonnonmullistus ja nyt tiedetään, mitä tässä tilanteessa voidaan tehdä. Ennenkuulumatonta sekin, että koko maailma elää tätä samaa yhtä aikaa, Janita kertoo Iltalehdelle.
Jo maaliskuun toisella viikolla Janita rajoitti liikkumistaan. Piirit ovat pienentyneet lähimpiin ja kahvittelut ystävien kanssa hoituvat virtuaalisesti. Välillä on kuitenkin pakko käydä ruokakaupassa ja ulkoilemassa.
– Ulkona liikkuessa huomaa, että ihmisillä on toisiaan kohtaan kohtelias ja kunnioittava fiilis, Janita sanoo.
Työkuviot uusiksi
Janitan kevään työkalenteri meni koronapandemian takia uusiksi. Uuden albumin julkaisu siirtyi vapusta syksyyn, kuten myös albumin julkaisuun liittyvät keikat.
– Koko musiikkibisnes elää nyt päivän kerrallaan. Tuntuu silti tärkeältä ja hyvää energiaa tuovalta, että voi panna kalenteriin päivämääriä ylös ja luottaa siihen, että ne toteutuvat.
Hän lisää ettei artistilla ole ikinä tylsää. Ammatin ongelmana on usein ettei luovaan työhön ole aikaa.
– Nyt sitä aikaa on. Sävellän, soitan ja luen. Teen kaikkea mikä ruokkii luovuuttani, Janita pohtii.
Kriisi saa näkemään asioita eri tavalla
Vaikka kriisi vaikuttaa myös artistin talouteen, Janita kuulostaa silti levolliselta. Hän on aiemmin kertonut elävänsä onnellista ja hyvää elämänvaihetta johon kuuluu hyvä ihmissuhde. Tukena on myös häneen uskova levy-yhtiö jonka ansiosta Janita voi toteuttaa elämässään sitä mikä tuntuu tärkeältä.
– Vaikka tämä aika on rankkaa, on tämä samalla vaikuttavaa. Se saa näkemään asioita eri tavalla.
Janita ei ainakaan vielä kaipaa asioita joita ei nyt pysty tekemään. Eikä haluaisi olla missään muualla kuin nyt on. Hän kuitenkin arvelee, että kriisin lauettua normaali elämä nousee arvoonsa.
Janitan Suomen keikka on 12. marraskuuta Helsingin G Livelabissa.
Lähde: Iltalehti
Kuva: Kuvakaappaus, Instagram
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Mikko Koivu saapui käräjille myöhässä – kiista lapsista jatkuu
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”