IL: Mikko Leppilammen jättitulot romahtivat – kuukausitulot laskivat yli 10 000 euroa!
Tanssii tähtien kanssa -ohjelman juontajana tutuksi tulleen näyttelijä Mikko Leppilammen tuloissa on tapahtunut huomattava romahdus edellisvuosiin verrattuna, uutisoi Iltalehti.
Tulojen romahtaminen käy ilmi Mikon syyttäjälle antamista tiedoista. Näyttelijä jäi kiinni liikenneturvallisuuden vaarantamisesta juhannuksen jälkeisellä viikkolla Toivakassa. Hän ajoi ylinopeutta 27 kilometriä tunnissa tiellä, jolla nopeusrajoitus oli 100 kilometriä tunnissa. Hänet määrättiin maksamaan 14 päiväsakkoa, jotka hänen tuloillaan olivat 3668 euroa. Yhden päiväsakon hinnaksi tuli 262 euroa.
Iltalehden mukaan Mikko ei ollut kuitenkaan valmis maksamaan kokonaissummaa, vaan hän ilmoitti tulojensa romahtaneen koronapandemian seurauksena. Hän ilmoitti kuukausittaisiksi nettotuloikseen 4 250, kun edellisvuonna hän oli nostanut yritykseltään palkkaa huimat 16 000 euroa. Näin ollen hän joutui maksamaan lopulta päiväsakkoja vain 882 euron edestä.
Mikko Leppilampi puhui hurjista tuloistaan Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa. Hän totesi ohjelmassa, että töitä on tehtävä, jos haluaa ylläpitää hulppean elämäntyylin.
– On kovat kulut. Jos panostaa elintasoon, että on hyvät puitteet, niin on vain painettava, Mikko totesi ohjelmassa.
Vuonna 2017 Mikko tienasi 165 288 euroa ansiotuloa ja 22 082 euroa pääomatuloa. Hän joutui kuitenkin maksamaan mätkyjä jopa 44 954 euroa.
Vuonna 2016 Mikon ansiotulot olivat 91 879 euroa.
Lähde: Iltalehti
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Peppukuningatar Erna Husko: järisyttävä muodonmuutos
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”