IL: Petoksesta epäilty Sanna Kiiski kertoo avoimesti romahduksestaan – ”Itsetuhoisuus on tosi vahva edelleen”
Juontaja ja toimittaja Sanna Kiiski, 47, on ollut otsikoissa mielenterveysongelmista, ulosottoveloistaan ja viimeisimpänä petosepäilyistään. Kiiski kertoi Susanne Päivärinnan Sensuroimaton Päivärinta -ohjelmassa haluavansa kertoa tapahtumista oman kantansa.
Kiiskellä todettiin elokuussa kaksisuuntainen mielialahäiriö. Hän voi nykyään suhteellisen hyvin, vaikka onkin kokenut viimeaikaisen uutisoinnin raskaana.
– Koen, että minun on saatava puolustautua. Olen ollut nyt viikon kotona neljän seinän sisällä ja nyt koen, että minulla on oikeus sanoa jotain.
Kiiski on epäiltynä törkeästä petoksesta. Hän hankki kehittelemänsä ohjelmaidean pilottijaksoa varten julkisuuden henkilöiltä arvoesineitä, joista osan vei panttilainaamoihin ja sai niitä vastaan tuhansia euroja rahaa. Hän kertoi tehneensä teot maniavaiheessa, mutta halusi itse viedä asian poliisille tutkittavaksi.
– Kaikki oli niin sekaisin ja haluan lopullisesti selvittää mitä kaikkea on tapahtunut. Minulla on aukkoja siellä, etten tiedä mitä olen tehnyt, Kiiski kertoi Päivärinnalle.
Hän ei halua piiloutua sairautensa taakse, mutta sanoo sen olevan syy siihen miksi hän on käyttäytynyt tietyllä tavalla.
Rahavaikeudet ja lopullinen romahtaminen
Kiiskellä on ulosotossa reilut 1,2 miljoonaa euroa, jotka ovat suurimmaksi osaksi kertyneet Mumin Kaffe -kahvilaketjun mentyä konkurssiin kolme vuotta sitten.
– Sehän on hirveä summa. Jos ajattelisin sitä ja tätä viimeaikaista otsikointia, olisin metron alla. En voi ajatella näitä asioita. Minun täytyy sulkea ne johonkin, jotta voin jatkaa elämistä, hän kertoo ohjelmassa.
Suurimman avun Kiiski sai tilanteeseensa Auroran sairaalasta, jossa vietti viime syksynä viisi viikkoa.
– Suunnittelin silloin hyppääväni metron alle, mutta soitinkin asemalta itse kriisipuhelimeen. Sieltä minut lähetettiin päivystykseen ja edelleen Auroraan.
Nykyään Sannalle on löydetty oikea lääkitys kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön ja ahdistuneisuuteen.
– Itsetuhoisuus on tosi vahva edelleen, mutta koen, että koska minulla on kolme lasta olen heille velvollinen pysymään täällä ja myös siksi, että minun pitää selvittää nämä tekemäni sotkut.
– En ole toivoton. Nyt kun minulla on hyvä lääkitys niin kaikkihan on mahdollista. Tämä on ehkä ihan uusi alku.
Lähde: Iltalehti
Lue myös:
Seiska: Sanna Kiiski epäiltynä törkeästä petoksesta – rikoshyöty kymmeniä tuhansia euroja
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”
- Janni Hussilta ja Sointu Borgilta shokkiuutinen: ”Breikki”
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Rita Niemi-Manninen avautuu silikonirinnoistaan: ”Mulle laitettiin tissit”
- Eppu Normaali nousee lavalle viimeistä kertaa – Martti Syrjä haikeana: ”Tässä tämä sitten oli”
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Intiimi paljastus Shirly Karvisen ja Ahdin avoliitosta: ”Vaikka rakastan…”
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!