Kuva: Nelonen
IL: Pia Nykänen joutui leikkaukseen: ”Päivä kerrallaan mennään etiäpäin”
Edesmenneen mäkihyppääjän Matti Nykäsen leski Pia Nykänen joutui hiljattain leikkaukseen, uutisoi Iltalehti.
– Minulla on ollut vatsaongelmia. Jouduin leikkaukseen, jossa poistettiin koko sappirakko, Pia Nykänen kertoo lehdelle.
Lehden mukaan Pialle tehtiin leikkauksen jälkeen tähystys, jonka seurauksena hän on ollut sen verran heikossa kunnossa, ettei hän osallistunut viime viikolla tänä keväänä Nelosella alkavan Farmi-ohjelman pressitilaisuuteen.
Nyt hänen vointinsa on kuitenkin jo parempi.
– Päivä kerrallaan mennään etiäpäin, Pia toteaa.
Mietti lähes kuukauden osallistumista
Pia kertoi viime syksynä Metropoilille, ettei hän tuntenut muita farmilaisia kuin mäkihyppääjä Janne Ahosen ennen kilpailuun osallistumistaan. Kun kutsu aikoinaan ohjelman kuvauksiin tuli, joutui Pia pohtimaan mukaan lähtemistään jonkin aikaa. – Kyllä mietin noin kolmisen viikkoa ennen kuin lupauduin mukaan. – Eniten mietitytti hygieniapuoli, hän paljasti Metropolille. Farmi Suomi alkaa Nelosella ja Ruudussa sunnuntaina 4.4. klo 19:30. Lue myös: Pia Nykänen pohti lähes kuukauden osallistumistaan Farmi-ohjelmaan: ”Eniten mietitytti hygieniapuoli” Matti Nykäsen leski Pia Nykänen liittyi Instagramiin – tässä ensimmäinen kuva!LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta