Kuva: Instagram - Sofia Belórf
IL: Sofia Belórf kertoo oikeudenkäynnissä, että huumeet olivat iso riidan aihe hänen ja Nikon parisuhteessa
Sofia Belórf saapui tiistaina 23. kesäkuuta ensimmäiseen oikeusistuntoon vastaamaan syytöksistään.
Samalla hän näki ex-rakkaansa Niko Ranta-ahon ensimmäistä kertaa eron jälkeen, mutta Ranta-aho ei katsonut Sofiaan päinkään koko istunnon aikana.
Iltalehti oli seuraamassa tilannetta ja Sofia Belórf istui kuulusteltavana iltapäivällä käydyssä istunnossa.
Syyttäjä oli kysynyt, jos Niko Ranta-aholla olisi ollut jossain vaiheessa rahapula.
— Kuulin, että oli jotain vääntöä näistä villojen maksuista, jotain sellaisia puheluita kuulin. Ei se kuitenkaan mitenkään isommin vaikuttanut meidän elämään.
Sofia kertoi, että suhteen alkaessa Niko ei enää käyttänyt huumeita, mutta myöhemmin paljastui, että hän oli käyttänyt salaa Sofialta.
— Silloin sovittiin, että se ei saa enää jatkua, ja hän oli itsekin sitä mieltä. Teimme muutoksia hänen ruokavalioonsa ja keskityimme terveelliseen elämään, niin silloin se mielestäni loppui se käyttö. Jossain vaiheessa se kuitenkin alkoi uudestaan.
Sofia kertoi, että Nikon persoona muuttui täysin huumeiden vaikutuksen alaisena ja että huumeet olivat iso riidan aihe heidän parisuhteessaan.
Kuulusteluissa kävi myös ilmi, että Sofia oli vähentänyt fitness-valmentajan töitä suhteen aikana.
— Niko toivoi, että minusta tulisi kotivaimo ja tekisimme lapsia, Belórf kertoi.
Lue lisää:
IL: Sofia Belórfin oikeudenkäynnissä paljastuu huumeidenkäyttöä – ”Mulla on nokka niin tukossa”
Lähde: Iltalehti
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Puukotettu Mika Salo kertoo voinnistaan: ”Idiootteja”
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta
- Puukotettu Mika Salo kertoo voinnistaan: ”Idiootteja”