IL: Toni Nieminen löysi uuden rakkaan pääkaupunkiseudulta – ”Tässä vuodessa on riittänyt vivahteita”
Entisellä mäkihyppääjällä Toni Niemisellä, 45, on takanaan värikäs vuosi. Alkuvuoden erokohun ja pika-avoliiton jälkeen Nieminen muutti takaisin Etelä-Suomeen ja aloitti työt kiinteistönvälittäjänä.
– Tässä vuodessa on riittänyt vivahteita. Kun käy hetken synkkyydessä, sitä palaa entistä vahvempana takaisin, mies kommentoi Iltalehdelle värikästä vuottaan.
Nieminen paljasti Iltalehdelle löytäneensä elämäänsä myös uuden rakkauden pääkaupunkiseudulta. Kyseessä on vielä melko tuore suhde, mutta Niemisen mukaan se on hyvällä tolalla.
– Kaikki on hyvin, hän sanoo uuteen suhteeseensa viitaten.
Kulunut vuosi kohuineen on tarjonnut ex-mäkikotkalle mahdollisuuden henkilökohtaiseen kasvuun.
– Olen käynyt asioita läpi itseni kanssa ja miettinyt, miksi asioita on tapahtunut. Haluaisin päästä nauttimaan elämästä. Taloudellisia ja työhön liittyviäkin tavoitteita on, mutta eniten toivoisin, että voin nauttia tasapainoisesta elämästä lasteni kanssa, Nieminen sanoo Iltalehdelle.
Niemisellä on kaksi lasta ex-vaimonsa Heidi Niemisen kanssa, ja kaksi lasta ensimmäisestä liitostaan Veera Niemisen kanssa.
Metropoli uutisoi viime viikolla Niemisen tulleen isäksi viidettä kertaa, mutta miehellä ei omien sanojensa mukaan ollut mitään kommentoitavaa asiaan liittyen. Lapsen äiti on oululainen Ansku, jonka kanssa entinen mäkikotka asui avoliitossa jonkin aikaa alkuvuodesta. Suhde päättyi kuitenkin jo keväällä.
Lue myös:
Seiska: Toni Niemisen viides lapsi syntyi – ”Mulla ei ole aiheesta mitään tietoa”
Toni Nieminen julkaisi kuvan ex-vaimon Heidin ja lasten kanssa – ”Koko jengi koossa”
MTV: Sinkkuna viihtyvä Toni Nieminen muutti Helsinkiin – palasi vanhaan työhönsä
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”