IS: Andy McCoyn kauppareissu kärjistyi väkivaltaiseksi välienselvittelyksi – ”Joku olisi voinut kuolla”
Ilta-Sanomien tietojen mukaan Helsingin käräjäoikeudessa on käsitelty hiljattain kaupassa tapahtunutta pahoinpitelyä, jossa rock-muusikko Andy McCoy oli myös osallisena.
Tapahtumat saivat alkunsa helsinkiläisen kaupan kassalla 9. joulukuuta. McCoy oli kassalla toisen miehen kanssa, kun näille kaksi entuudestaan tuntematonta miestä ilmestyivät kassajonoon. Valvontakameran tallenteelta käy ilmi, että tapahtumat etenivät nopeasti käsirysyyn.
McCoyn seurassa ollut mies on kertonut käräjäoikeudelle, että taakse ilmestyneet miehet olivat alkaneet puhua rumasti, minkä jälkeen McCoy olisi käskenyt heitä olemaan hiljaa – tuloksetta. Kahden tuntemattoman miehen mukaan McCoyn seurassa ollut mies olisi taas käynyt heidän kimppuunsa kirveen ja veitsen kanssa.
Syyttäjän todisteiden mukaan McCoy on mennyt tilanteessa tappelevien miesten väliin ja pyrkinyt pitämään nämä erossa toisistaan. Hetkellisen rauhoittumisen jälkeen tilanne kärjistyi uudelleen, ja McCoy meni taas väliin. Tällä kertaa hänet kuitenkin kaadettiin lattialle, eikä hän enää osallistunut välienselvittelyyn.
– Kukaan ei tehnyt mitään, vaikka kirves ja puukko heilui. Mä ajattelin vain, että tällaista ei saa tapahtua ja menin väliin. Mut heitettiin maahan, McCoy kommentoi tapahtumia Ilta-Sanomille.

Helsingin käräjäoikeus katsoi, että tilanteessa tapahtui suunsoittoa, joka johti väkivaltaan. Valvontakameran tallenteelta näkyy, että McCoyn seurassa ollut mies on lähestynyt puukon ja kirveen kanssa kahta muuta miestä.
Käräjäoikeus tuomitsi McCoyn seurassa olleen miehen ehdolliseen vankeuteen törkeästä pahoinpitelyn yrityksestä, huumausainerikoksesta ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta. Kaksi muuta miestä saivat ehdollista vankeutta pahoinpitelystä. IS:n mukaan kaikki kolme ovat ilmoittaneet olevansa tyytymättömiä tuomioihinsa.
McCoy totesi Ilta-Sanomille olleensa väärässä paikassa väärään aikaan. Hän kertoo selvinneensä onneksi vähin vammoin tapahtumista.
– Mä sain onneksi vain yhden mustelman. Siinä olisi voinut käydä pahasti.
– Joku olisi voinut kuolla, McCoy toteaa.
Andy McCoy tuli tunnetuksi Hanoi Rocks -yhtyeen kitaristina, taustalaulajana ja pääasiallisena lauluntekijänä.
Lue myös:
IS: Andy McCoyn poika Sebastian muutti yllättäen Suomeen: ”Isän julkisuus on minulle vierasta”
- Danny arvostelee Erika Vikmanin tyyliä – ylistää sen sijaan pikkusisko Jennikaa
- Salatuissa elämissä rajuja käänteitä – Tämä suosikkihahmo sortuu syrjähyppyyn!
- Susanna Penttilä rajussa rahakurimuksessa – verottajalta jättipommi!
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Kasinorakastajan blogi: Pelejä marraskuun pelastukseksi!
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille