Kuva: Nelonen
IS: Danny kommentoi Frederikin hurjia tarinoita: ”Reetu on saanut jo lempinimen Suomen Trump”
Musiikkineuvos Ilkka Lipsanen eli Danny, kertoo Iltasanomille antamassaan haastattelussa mielipiteitään Frederikin eli Ilkka Sysimetsän julkaisemasta kirjasta. Miehet ovat tunteneet toisensa jo vuosikymmeniä ja tuttavallisesti Reetuksi Frederikiä kutsuva Danny kertoo tämän olevan luomisvoimainen, ahkera ja hauska seuramies.
Frederik kertoo äskettäin julkaistussa muistelmateoksessaan Harva meistä on Frederik (Otava) tarinoita peräti 60 vuoden ajalta. Näitä tarinoita on nähty lehtien otsikoissa runsaasti heti kirjan julkaisun jälkeen.
Reetu kirjoittaa kirjassa muun muassa heränneensä julkkisjuhlien jälkeen Erika Vikmanin vierestä ja vetäneensä kokaiinia Big Brother talossa yhdessä Andy McCoyn kanssa. Danny sanoo lukeneensa Reetun kirjan ja hänellä on siitä myös selkeä mielipide.
– Hän rakentaa jutuillaan uskottavuusongelmaa, Danny toteaa Iltasanomille.
– Reetuhan toimi aikoinaan oman Stumppi-lehtensä päätoimittajana, ja tuolloin hän kehittyi kirjoittajana. Lahjakkuutta löytyy siis siltäkin alalta.
Dannyn mukaan jotkin hänen ystävistään kutsuvat Frederikiä jo ”Suomen Trumpiksi”.
– Uskoisin sen johtuvan siitä, että Reetu on valinnut itselleen sellaisen tien, jossa lukija tai kuuntelija saa itse päättää, mitä haluaa uskoa, vai haluaako uskoa. Molemmat miehet puhuvat niin paljon soopaa, että uskokoon ken haluaa, Danny pamauttaa.
Lue myös:
Frederik heräsi Erika Vikmanin vierestä julkkisbileiden jälkeen: ”Mieleeni vyöryi eroottisia kuvia ja tunteita”
Kirja: Frederik kertoo vetäneensä kokaiinia BB-talossa Andy McCoyn kanssa: ”Se vaikutti niin hienostuneelta, että minäkin pyysin”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Muistatko legendaarisen Ritariässän? Et tunnistaisi häntä enää kuvista
- Kasinorakastajan blogi: Huhtikuun parhaat pelit kasinoilla
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Euroviisut 2026: Semifinaali, finaali, esiintyjät, tv
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa