IS: Julkkiskokki Kari Aihinen käräjillä lastensa elatusmaksuista – katsoi olevansa elatuskyvytön
MasterChef ja Kokkisota -ohjelmista tuttu julkkiskokki Kari ”Kape” Aihinen on setvinyt lastensa elatusmaksujaan käräjillä. Aihinen erosi puolisostaan vuonna 2019 ja heillä on vuosina 2009 ja 2012 syntyneet pojat.
Julkkiskokin ex-vaimo pyysi eron jälkeen Helsingin käräjäoikeudelta, että Aihinen velvoitetaan maksamaan elatusmaksua 650 euroa kuukaudessa erikseen kummallekin lapselle, uutisoi Ilta-Sanomat.
Aihisen mielestä vaadittu elatusapu oli liian suuri ja sen arvioinnissa olisi pitänyt huomioida vain hänen henkilökohtaiset tulonsa, eikä omistamansa yrityksen varallisuutta.
Aihinen omistaa 65 prosenttia ravintola-alan yritys KKS Restaurantsista ja lisäksi Aihisen oman yrityksen Kape24 Oy:n yritystoiminta sisältää televisiotyötä, mainoksia ja keikkoja. Ennen koronapandemiaa vuonna 2018 Aihisen tulot olivat yli 250 tuhatta euroa.
Koronapandemian ja töiden menetyksen myötä Aihinen katsoi, ettei hänellä ollut lainkaan elatuskykyä ja ainoa tulonlähde on ollut yrityksen hänelle maksama runsaan 2 600 euron palkka.
Ex-vaimo kuitenkin epäili Aihisen salaavan tulojaan avioeron takia ja järjestäneen asiansa siten, ettei hänelle makseta palkkaa ennen kuin avioero on selvä.
Käräoikeuden päätöksen mukaan Aihisella on elatuskykyä ja se katsoi kohtuulliseksi elatusavun määräksi 550 euroa kuukaudessa kummallekin lapselle. Päätös asiasta annettiin jo syksyllä 2020. Asia kuitenkin eteni hovioikeuteen, joka vahvisti äskettäin elatusmaksujen alkamisajankohdaksi syyskuun 2020.
Lue myös:
TV-kokki Kari Aihinen suostui alastonkuvaan: ”Minulla on lätkänpelaajan hyvä takapuoli”
Seiska: Kari Aihinen kauppaa televisiosta tuttua asuntoaan – hintapyyntö yli 600 000 euroa!
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Tuukka Temosella veret seisauttava näky kotona
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn