Kuva: Petri Voutilainen
IS: Laulajatähti Tuuli paljastaa asian, joka häntä jännittää Farmi-ohjelman alkamisessa – ”Valehtelisin, jos sanoisin ettei minua pelota”
Yksi huhtikuussa Nelosella alkavan Farmi Suomi -ohjelman kilpailijoista on 22-vuotias artistitähti Tuuli.
Tuuli paljastaa Ilta-Sanomille antamassaan haastattelussa kokeneensa ennen ohjelman kuvauksia suurta epävarmuutta omasta ulkonäöstään. Tuuli kärsii kasvojen ihon aknesta, joka oli pahimmillaan juuri Farmin kuvausten aikaan viime elokuussa.
Maatilalla Tuuli kuitenkin oivalsi tärkeän asian, mikä helpotti hänen oloaan huomattavasti.
– Ajattelin, että en ole tullut tänne näyttämään edustavalta. Se oli tosi jännittävää. Yritin mennä sinne niin omana itsenäni kuin vain mahdollista, Tuuli toteaa Ilta-Sanomille.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä. Tuuli myöntää, että hänen on kaikesta huolimatta ollut vaikeaa katsoa itseään jälkikäteen Farmissa. Nykyään Tuulin iho voi jo paremmin, mutta hän muistaa vahvasti tunteet, joita kesällä kävi läpi. – Herkistyin, kun näin itseni sellaisena pitkän ajan jälkeen. Valehtelisin, jos sanoisin ettei minua yhtään pelota se, että kaikki tulevat näkemään minut sellaisena. Tuulin mielestä on tärkeää, että hän kiillotetun somesisältönsä vastapainoksi näyttää ihmisille myös heikkoja puolia itsestään. Hän uskoo sillä olevan suuri merkitys muille samojen epävarmuuksien kanssa painiville. – Haluan näkyä rohkeasti sadoilletuhansille iho-ongelmieni kanssa ja toivon, että se on hyväksi ja auttaa muita, Tuuli summaa. Lue myös: Aknesta kärsivä Tuuli julkaisi meikittömän kuvan: ”Oon häpeilly ja peitelly sitä koko elämäni” Laulaja Tuuli järkyttyi asiattomista viesteistä: ”Neitsyydestä avautuminen antaa ihmisille alustan hyökätä”
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Oho! Jari-Matti Latvalaa uhkaa linnatuomio!
- Sara Sieppi laittoi ökykotinsa myyntiin – katso kuvat!
- Kuningatar Mette-Maritin tilassa on ilmennyt komplikaatioita
- Sofia Belórfilla shokkikäänne raha-asioissa – ökykaunotar taas ulosotossa
- Prinssi Harrylta rajuja syytöksiä: Terroristit uhkasivat
- Huh! Amanda Harkimo joutui ulosottoon – isän hautajaiset vieläkin maksamatta
- Kasinorakastajan blogi: Arpoja ja porsaanreikiä
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Rakastetuin Bond-tyttö täyttää 80 vuotta – tältä hän näyttää nykyään
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Joel Harkimo avoimena väleistään Janni Hussiin: ”Janni tulee ikuisesti olemaan minulle…”
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Martina Aitolehden unelma palasina: menetti Levin loma-asunnon
- Oho! Sointu Borg vaihtaa nimensä
- Näin valtava omaisuus Dolly Partonilta jäi – kuka perii lapsettoman tähden miljoonat?
- Janni Hussilta avoin paljastus yksityiselämästä: ”Olen deittaillut vain…”
- Rakastetuin Bond-tyttö täyttää 80 vuotta – tältä hän näyttää nykyään
- Alisa Vainiolta jättiyllätys
- Iida Vainio avautuu: ”Tästä alkaa mun uusi luku”