
IS: Marianne Kallio joutui kahdesti raiskatuksi – jätti rikosilmoitukset tekemättä: ”Koin hyvin vaikeaksi lähteä taistelemaan”
Tosi-tv-tähti Marianne Kallio, 27, on yksi Ylen Sinkut paljaana -ohjelman osallistujista ja on kertonut ohjelmassa avoimesti kokemastaan seksuaalisesta väkivallasta. Kallio on kertonut joutuneensa kahdesti raiskatuksi. Hän ei kuitenkaan koskaan tehnyt raiskauksista rikosilmoituksia, sillä koki niistä häpeää, syyllisyyttä ja pelkoa.
Ensimmäinen raiskaus tapahtui Kallion ollessa parisuhteessa teini-ikäisenä. Suhde oli dominoiva ja kumppani määräsi Kallion tekemisiä.
– Pikku hiljaa hämärtyi raja sen suhteen, mikä on oikein ja mikä väärin. Hän painosti minut harrastamaan seksiä ilman suostumustani, Kallio kertoo Ilta-Sanomille.
– En tehnyt silloin rikosilmoitusta, koska en ymmärtänyt, mitä oli tapahtunut. Myöhemmin asia alkoi vaivaamaan minua ja aloin puhumaan siitä.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Toinen raiskauksista tapahtui Kallion työmatkalla. Hänet oli majoitettu samaan hotellihuoneeseen vaikutusvaltaisen mieshenkilön kanssa, joka kuvasi raiskauksen myös videolle.
– Pariin viikkoon en uskaltanut tehdä mitään, ja olin henkisesti todella pohjalla, Kallio sanoo ja kertoo, ettei uskaltanut tehdä rikosilmoitusta. Mies oli myös vakuuttanut, ettei kukaan tulisi uskomaan Kalliota.
– Tällä ihmisellä on hyvin paljon vaikutusvaltaa ja minua uhkailtiin. Koin hyvin vaikeaksi lähteä taistelemaan tällaista ihmistä vastaan, jolla on valtaa ja rahaa.
Lähipiirikään ei uskonut Kalliota vaan häntä jopa syyllistettiin tapahtuneesta. Vaikka Kallio kokee, että seksuaalisesta väkivallasta avoimesti puhuminen on tärkeää, se on silti hänelle itselleen yhä vaikeaa.
– Minulle tulee suorastaan oksettava olo, kun puhun tapahtuneesta.
Lähde: Ilta-Sanomat
Lue myös:
Seiska: Marianne Kallio avautuu jättipovensa haitoista – ”Pakko pitää samalla tisseistä kiinni”
IL: Marianne Kallio tienasi lyhyessä ajassa hurjan summan rohkeilla OnlyFans-kuvillaan!
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Tyrmäävä muodonmuutos! Iida Vainio julkaisi huikeat kuvat: ”Ruotsalainen blondi, kyllä kiitos”
- Helena Koivun tilitys jatkuu: ”Hanipuppelin kanssa mennään naimisiin ja mulk*sta erotaan”
- Antti Tuisku paljasti vatsalihaksensa: mies on kuin veistos – kuva
- Avioero! Petri Tykkä haki avioeroa – lue millaiset terveiset hän kirjoitti Karita-vaimolle
- Seiska: Stefan Therman vauhdissa Virossa – haastoi riitaa ja raivosi
- Iidasta ja Archiesta tehtiin pilalaulu: ”Archie muistelee kesää, kun sai Iidalta p*sää”
- 47 vuotta täyttäneen Karita Tykän haikea päivitys: ”Mitään en enää pidä itsestäänselvyytenä”
- Helmi Loukasmäki yllättää julkaisullaan – tunnistatko dramaattisesta kuvasta?
- Seiska: Elli Haloo kohotutti kulmakarvoja Tavastialla
- Kuin Disney-prinsessa! Iida Vainio julkaisi kuvan morsiusmekossa – Archie: ”Yksi miljoonasta”
- Seiska: tässä on Sanna Marinin uusi rakas – tapasi miehen jo pari vuotta sitten
- Marika Fingerroos auton kyydissä vako esillä – ”Nythän on lämmin”
- Kuvankaunis Jennika Vikman muuntautui siskokseen: ”Erika ei päässy ite ni esitin häntä”
- Erika Vikman jälleen kuumana: poseerasi bussin edessä pakarat vilkkuen
- Hui! Onko Erika Vikmanin bussin kyljessä kaksi luodinreikää? – kuva
- Hui! Shakiraa uhkaa jopa 8 vuoden vankeustuomio – tässä syy
- Maria Veitola tyrmäsi PS nuoriso ry:n somevideon: ”Hirveä video”
- Jasmin Voutilainen olisi täyttänyt tänään 28 vuotta – tilille tehtiin koskettava päivitys
- Marika Fingerroos laittaa ruokaa videolla – rintavarustus meinasi pursakahtaa kulhoon
- Tältä julkisuudesta kadonnut Sara La Fountain, 42, näyttää nykyään – aivan kuin parikymppinen!