
IS: Sointu Borg paljastaa kärsineensä seksikkäästä imagostaan – suhde räppärirakkaan kanssa muutti kaiken: ”Tomi eheytti minut”
Diili-ohjelman voittajana suomalaisille tunnetuksi tullut yrittäjä ja somevaikuttaja Sointu Borg alkoi seurustelemaan kumppaninsa, rap-artisti Tomi Solosen kanssa viisi vuotta sitten kesällä. Borg kertoo suhteestaan hyvin rehellisesti tuoreessa Ilta-Sanomien haastattelussa.
Ennen Solosen kanssa seurustelua Borg koki kärsivänsä seksikkäästä imagostaan. Hän sai monta kertaa huomata, että useat miehet olivat kiinnostuneita vain pinnallisista asioista.
– Minulla oli vähän sama ongelma kuin monilla nuorilla naisilla, jotka laittavat nettiin vähänkään seksikkäämpiä kuvia. Se vetää puoleensa tietynlaisia lähestymisiä, Borg avaa Ilta-Sanomille.
Borgin aiemmat miesystävät olivat nostaneet Borgissa esiin hänen huonoja puoliaan. Hän ei kokenut tulevansa hyväksytyksi omana itsenään.
– Moni tuntui ihastuvan rohkeaan ulosantiini ja seksikkääseen imagooni, mutta jos alettiin seurustella, en enää olisikaan saanut olla sellainen. Se mihin ihastuttiin, haluttiinkin kitkeä pois, Sointu muistelee.
Kun Solonen vuosia sitten otti Borgiin yhteyttä, ymmärsi Borg pian miehen olevan aidosti kiinnostunut siitä, mitä hänen päässään liikkuu. Tämä teki Borgin suuren vaikutuksen.
Solosen kanssa ei missään vaiheessa ollut minkäänlaista ”pelailua”, vaan Solonen teki välittömästi selväksi omat tunteensa Borgia kohtaan.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Suhde Soloseen on ollut elämää mullistava asia Borgille, joka aikaisemmin ahdistui helposti parisuhteessa.
– Suhde Tomin kanssa on ollut elämässäni käänteentekevä. Tomi eheytti minut, ja hänen kanssaan olen oppinut rakastamaan myös itseäni, Borg kuvailee.
– Tomi on hellä ja muistaa sanoa päivittäin, että rakastaa. Hän on kunnioittava ja todella luotettava, hän kiteyttää.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lähde: Ilta-Sanomat
Lue myös:
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Seiska: Stefan Thermanin hevostallin kohu paisuu – ”Stefua ei saatu kiinni”
- Erika Helin vastaa törkykommentoijalle: ”Iso varoitusmerkki puhujan heikosta sivistyksestä”
- Näin laulaa Iida Vainio – julkaisi ensimmäistä kertaa videon taidoistaan
- Jutta Larmin dramaattinen julkaisu: ”Ihmisen kanssa, joka tuomitsee sua, puhuu susta rumasti ja…”
- Iida Vainio lähetti paljonpuhuvan viestin Archielle – Onko rokkari vältellyt kihlattuaan?
- Helena Koivu järkyttyi toisessa oikeuskäsittelyssä: ”Tämä on puhdasta pahuutta”
- Sanna Marin poseeraa kireissä nahkahousuissa – aivan kuin maailmankuulu rock-tähti!
- Petetty Iida Vainio tilittää miehistä: ”Jos hän haluaisi…”
- Maria Nordin kyseenalainen väite arkisen lääkkeen ja mielenterveysongelmien yhteydestä
- Sanna Marin julkaisi kuuman bikinikuvan – Jestas mikä bikinikroppa!
- Näin laulaa Iida Vainio – julkaisi ensimmäistä kertaa videon taidoistaan
- Helena Koivu järkyttyi toisessa oikeuskäsittelyssä: ”Tämä on puhdasta pahuutta”
- Sanna Marin julkaisi kuuman bikinikuvan – Jestas mikä bikinikroppa!
- Jutta Larmin dramaattinen julkaisu: ”Ihmisen kanssa, joka tuomitsee sua, puhuu susta rumasti ja…”
- Ikäviä uutisia satelee: törkyviestejä lähetellyt Aku lensi ulos merkittävästä tuotannosta
- Iida Vainio lähetti paljonpuhuvan viestin Archielle – Onko rokkari vältellyt kihlattuaan?
- Petetty Iida Vainio tilittää miehistä: ”Jos hän haluaisi…”
- Maria Nordin kyseenalainen väite arkisen lääkkeen ja mielenterveysongelmien yhteydestä
- Iida Vainio raivostui Archien Cruzin pusukuvasta: ”Kuinka kehtaat?! Mikä luuseri”
- Iida Vainio kosti Archielle? Julkaisi rohkean ja paljonpuhuvan kuvan komistusten kanssa