
IS: Suomalaistanssija tähdittää Wonder Woman 1984 -elokuvaa – rooliin valmistautuminen äärimmäisen rankkaa: ”Se oli ihan tappoa”
Suomalaistanssija Miranda Chambers, 23, tähdittää Wonder Woman 1984 -elokuvaa. Nainen valittiin satojen ehdokkaiden joukosta esittämään yhtä kahdeksasta amatsonisoturista, jotka esiintyvät elokuvan alkukohtauksessa.
Rooliin valmistautuminen sekä kuvaukset työllistivät Mirandan puoleksi vuodeksi, vaikka kyseinen kohtaus kestää vain viisi minuuttia.
– Edelliseen elokuvaan valittiin maailman parhaita naisurheilijoita. Tähän haluttiin ehkä hieman monipuolisempia tyyppejä, joiden olisi myös helppoa oppia uusia temppuja, Miranda kertoo Iltasanomille.
Tie valkokankaalle
Ennen elokuvaroolia, tanssia rakastava Miranda opiskeli Sibelius-lukiossa. Hän tanssi ja myös valmensi tanssikoulussa rahoittaakseen matkoja ulkomailla järjestettäviin workshoppeihin.
– En ollut pitänyt tanssia vakavasti harkittavana ammattina, kunnes kuusi vuotta sitten matkustimme ystäväni kanssa Ruotsiin yhden Losista kotoisin olevan koreografin workshopiin mistä löytyi tanssiin aivan uusi taso ja inspiraatio. Sellaista ison maailman meininkiä, hän kuvailee.
Myöhemmin 180-senttinen Miranda bongattiin myös malliksi mallitoimisto Paparazzin listoille ja hän poseerasi muun muassa Nokian ja Helsingin kaupungin kampanjoissa.
Vuonna 2017 hän muutti isänsä vanhaan kotikaupunkiin Lontooseen ja vaihtoi samalla mallitoimistoa. Ensimmäinen casting osui samalle päivälle tanssijaa kiinnostavan koreografin castingin kanssa. Tilaisuudesta ei kerrottu juuri mitään etukäteen, joten Miranda ei ajatellut sen voivan olla mitään kovin tärkeää.
– Ja se olikin sitten tämä elokuva… No, ainakin he saivat siinä tilanteessa minusta aidon kuvan.
Rankkaa harjoittelua
Vaikka Miranda oli tottunut tanssimaan päivittäin, olivat elokuvan harjoitukset rankkoja. Näyttelijät tekivät lähes kaikki stunttinsa itse ja niiden tuli onnistua saumattomasti.
– Treenasimme kuvauksia varten monta kuukautta. Harjoittelimme kuntosalilla kaksi tuntia viisi kertaa viikossa. Se oli ihan tappoa, mutta samalla tosi kivaa, koska se oli niin uutta ja jännittävää, hän kertoo.
Wonder Woman 1984 kuvattiin jo vuonna 2018, mutta sen alkuperäistä ensi-iltaa siirrettiin useaan otteeseen koronapandemian vuoksi. Suomessa elokuvan tulisi saada ensi-iltansa 5. helmikuuta.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lue myös:
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Kasinorakastajan blogi: Kelit ovat peleille suotuisat!
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen