IS: Terveysongelmien kanssa kamppaillut Redrama erosi 18 vuotta nuoremmasta rakkaastaan!
The Voice of Finland -tuomarinakin tutun räppärin Lasse ”Redrama” Mellbergin ja Katri Mutikaisen kolme ja puoli vuotta kestänyt suhde on päättynyt eroon. Asiasta uutisoi Ilta-Sanomat.
Redrama myöntää viime vuosien olleen haastavia hänen terveysongelmiensa takia. Vuonna 2017 hänellä diagnosoitiin vaikea masennus ja vuotta myöhemmin hän sai kuulla sairastuneensa borrelioosiin, joka oli edennyt edennyt keskushermostoon saakka. Nyt hän on saanut terveen paperit.
Redaraman mukaan hänen terveysongelmillaan tai parin 18 vuoden ikäerolla ei ollut osuutta eroon. Redrama painottaa, ettei pariskunan suhde lipsahtanut missään vaiheessa hoitosuhteen puolelle.
– Mä pidin sitä tosi tärkeänä, ettei Katri alkanut luopua omista jutuistaan sen takia, etten mä päässyt ylös sohvalta.
Redraman mukaan he halusivat elämältä eri asioita. Suhteen päättymisen jälkeen Redrama kertoo kokeneensa syyllisyyttä ja surua, vaikka on onnistunut säilyttämään hyvät välit Katriin.
– Ja syyllisyyttä siitä, että toinen antoi niin paljon. Vaikka Katri sanoi jo suhteen aikana, että älä vaan luule olevasi mulle jotain velkaa, Redrama kertoo lehdelle.
Lähde: Ilta-Sanomat Lue myös: Redrama sairastui vakavasti – ei ole julkaissut musiikkia neljään vuoteen Redrama julkaisi harvinaisen kuvan 18 vuotta nuoremmasta rakkaastaan: ”Olet kaikkein kaunein”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta