Kuva: AOP
IS: TV-kasvo Arman Alizad yllättää: Nappasi huippuroolin Hollywood-tähtien rinnalta!
Palkittu toimittaja ja tv-persoona Arman Alizad, 50, yllättää uudella aluevaltauksellaan. Alizad esittää poliisia Marko Mäkilaakson ohjaamassa englanninkielisessä toimintakauhukomediassa The Creeps.
Elokuvassa ovat mukana myös monista Hollywood-tuotannoista tunnetut näyttelijät Christopher Lambert ja Chris Cavalier.
Alizad kertoo Iltasanomille suostuneensa rooliin samantien, vaikka valkokankaalla näytteleminen olikin uutta.
– Olen elänyt aikaa, jolloin tällaisia elokuvia tehtiin enemmänkin, ja fiilistellyt vastaavia tarinoita. Nyt yhtäkkiä pääsen mukaan. Tämä on nostalginen matka omaan nuoruuteen. Mahtava juttu! Alizad iloitsee Iltasanomille.
Toukokuussa Alizadin elokuvaura saa jatkoa, kun Tuukka Temosen ohjaaman kannabisaiheisen maalaiskomedian kuvaukset alkavat. Tällä kertaa hän näyttelee yhtä elokuvan pääosista.
– Olen tarinan pääpahis. Mietin asiaa jonkin aikaa, koska rooli on niin iso ja mukana elokuvan alusta loppuun, mutta päätin ottaa haasteen vastaan, Alizad kertoo.
– Näyttelijäntaitoja voi kehittää ja oppia lisää, joten olen valmis ottamaan haasteita vastaan.
Alizad iloitsi rooleistaan, myös Instagram-tilinsä Stories-osiossa.
– Hollywood valmistaudu ja Leonardo di Caprio väistä alta pois. Mamujen Brad Pitt tulee, Alizad vitsailee jakamassaan kuvassa.

LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta
- Karut kuvat leviävät: kohuissa rypenyt prinsessa Mette-Marit edusti happiviiksissä
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä
- Viisuasiantuntijalta täyslyttäys ammattilaisraadeille – ”Kuuseen”
- Ruotsin Euroviisuedustaja Felicialta tiukkaa tekstiä: ”En ainakaan aio matkustaa Suomeen”
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: Huhut ovat sittenkin totta!
- Euroviisut 2026: Finaali, tulokset, esittäjät, biisit
- Iida Vainio kohahdutti VIP-tapahtumassa – kroppa sai leuat loksahtamaan
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta
- Asiantuntijalta suoraa puhetta Pete Parkkosen laulusuorituksesta
- Karut kuvat leviävät: kohuissa rypenyt prinsessa Mette-Marit edusti happiviiksissä
- Iida Vainio kohahdutti VIP-tapahtumassa – kroppa sai leuat loksahtamaan
- Herkullinen arvio Euroviisujen alla – Suomelle jysähtää jättipotti!
- Viisuasiantuntijalta täyslyttäys ammattilaisraadeille – ”Kuuseen”