Jari-Matti Latvala avautuu Janni Hussista: ”Tein Jannille selväksi”
Rallistara Jari-Matti Latvala ja hänen kartturinsa Janni Hussi ovat molemmat avoimesti kehuneet yhteistyönsä sujuvuutta, eikä syyttä. Yhteinen taival on pitänyt sisällään paljon merkittäviä hetkiä.
Viime rallikauden päätteeksi Jari-Matti juhli historic-rallin Euroopan mestaruutta. Saavutuksessa oli iso rooli myös Jannilla, vaikka EM-titteli ei virallisesti hänen nimiinsä mennytkään.
Uuden kauden lähestyessä tilanne on kuitenkin avoin. Yhteistyön jatkuminen näyttää olevan pitkälti Janni Hussin päätöksen varassa.
Jari-Matti ottaisi Jannin mielellään jatkossakin kartanlukijakseen, mutta Jannin ura on vahvassa nousukiidossa. Hän on noussut nopeasti rallipiireissä ja on jo lähellä WRC2-luokan tehtäviä.
– Kyllä. Se on juurikin näin, Jari-Matti vahvistaa viihdelehti Seiskalle.
– Sanoin Jannille jo viime kauden päätöskisamme jälkeen, että jatkaisin tosi mielelläni yhteistyötä hänen kanssaan.
Samassa yhteydessä Jari-Matti teki myös selväksi ymmärtävänsä, jos Janni haluaa tähdätä korkeammalle.
– Tein Jannille selväksi, että mielestäni hän pystyy jo operoimaan ammattilaisena WRC2-tasolla. Sehän se on tietysti Jannilla ykköstavoite.
– Sanoin hänelle: “Oot kehittynyt valtavan paljon vuoden aikana. Ja mun mielestä oot valmis ottamaan steppiä eteenpäin WRC kakkoseen.”
Toyotan tallipäällikkönä toimiva entinen huippukuljettaja puhuu kokemuksen äänellä. Vaikka Jannilta löytyy osaaminen ja valmiudet, mahdollinen WRC2-pesti ei synny automaattisesti.
Jannin pitäisi löytää myös sopiva WRC2-luokan kuljettaja parikseen, ja juuri tätä kokonaisuutta tiettävästi selvitellään parhaillaan rallin kulisseissa.
– Siitähän se on tosiaan paljon kiinni, että löytyy sopiva kuski, Jari-Matti sanoo.
– Luulen, että se on varmaan vielä vähän hakusessa. Sen takia en ole vielä itsekään saanut Jannilta mitään päätöstä.
Jannilla on edessään tärkeä harkintahetki. Seuraava askel uralla on punnittava huolellisesti, vaikka aika kulkee vääjäämättä eteenpäin.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Kuningatar Mette-Maritin tilassa on ilmennyt komplikaatioita
- Sofia Belórfilla shokkikäänne raha-asioissa – ökykaunotar taas ulosotossa
- Prinssi Harrylta rajuja syytöksiä: Terroristit uhkasivat
- Huh! Amanda Harkimo joutui ulosottoon – isän hautajaiset vieläkin maksamatta
- Kasinorakastajan blogi: Arpoja ja porsaanreikiä
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Rakastetuin Bond-tyttö täyttää 80 vuotta – tältä hän näyttää nykyään
- Oho! Sointu Borg vaihtaa nimensä
- Martina Aitolehden unelma palasina: menetti Levin loma-asunnon
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Joel Harkimo avoimena väleistään Janni Hussiin: ”Janni tulee ikuisesti olemaan minulle…”
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Martina Aitolehden unelma palasina: menetti Levin loma-asunnon
- Oho! Sointu Borg vaihtaa nimensä
- Näin valtava omaisuus Dolly Partonilta jäi – kuka perii lapsettoman tähden miljoonat?
- Janni Hussilta avoin paljastus yksityiselämästä: ”Olen deittaillut vain…”
- Rakastetuin Bond-tyttö täyttää 80 vuotta – tältä hän näyttää nykyään
- Alisa Vainiolta jättiyllätys
- Iida Vainio avautuu: ”Tästä alkaa mun uusi luku”