Jari Sillanpää joutui leikkaukseen – paljastaa pelänneensä sairaalareissua: ”Hyvät kipulääkecocktailit hoitivat asian”
Laulaja Jari Sillanpää on aiemmin kertonut julkisuudessa kärsineensä jo muutaman vuoden ajan kovista lonkkakivuista. Tällä viikolla Sillanpää ilmoitti omalla Instagram-tilillään joutuneensa leikkaukseen, jossa hänelle asennettiin tekonivel lonkan kohdalle.
Sillanpää on julkaissut Instagramiin videon kyynärsauvatreenistä, joka hänelle opetettiin sairaalassa. Videonsa ohessa Sillanpää avautuu leikkauksestaan.
Tuoreesta postauksesta selviää Sillanpään pelänneen aluksi sairaalaan menemistä. Lopulta kaikki kuitenkin sujui hyvin, ja nyt mies iloitsee uudesta lonkastaan.
– Dodiin! Olipa reissu! Nyt se on tehty. Toissapäivänä sain uuden lonkkanivelen. Vähän pelotti Orton-sairaalan meno, mutta mahtavan hienosti meni kaikki, Sillanpää toteaa tekstissään.
– Ei edes häiritseviä kipuja sen jälkeen, kun selkäpuudutus häipyi. Hyvät kipulääkecocktailit hoiti sen asian, hän jatkaa.
Sillanpää arvioi kokemuksensa 10+-arvosanan arvoiseksi. Muusikko kertoo saaneensa sairaalareissullaan tutustua ”erittäin hienoon, hauskaan ja osaavaan henkilökuntaan”.
– Tänään aamupäivällä sain viimeisen treeniohjeistuksen: kävely rappusissa yhdellä kyynärsauvalla ja sit päästettiin kotiin.
Sillanpään potilaskertomus huvittaa miestä suuresti.
– Leikkauskertomuksessa kehutaan: Erittäin vahva lihasmassa ja varsin tiukka kudosjänteys. Seuraava väite aiheutti pientä ihmetystä: Poistetaan kookas caput, joka pitkälle kulunut, Sillanpää kirjoittaa nauruemojien kera.
Julkaisunsa lopussa Sillanpää paljastaa, että hänellä on seuraava keikka jo alle kuukauden päästä Vihdin kesäteatterissa.
Näet Sillanpään videon alta tai täällä.
Lue myös:
Pyörätuolilla liikkunut Jari Sillanpää kommentoi vihdoin terveydentilaansa – ”Ei savua ilman tulta”
Seiska: Madeiralla lomaillut Jari Sillanpää joutui pyörätuoliin!
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa
- Oho! Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä lentokentällä
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”