Jarpille sattui "tapaturma" – löysät housuun lavalla!
Tamperelaisen kauppakeskus Villilän avajaisjuhlallisuuksissa yleisöä viime sunnuntaina viihdyttäneiden Duudsoneiden lavashow sai Jarpin osalta yllättävän käänteen. Mies joutui poistumaan kesken esiintymisen lavan taakse, syksi Jarppi paljasti tänään nolon tapaturman, miehellä tulivat niin sanotusti löysät housuun.
– Mulla oli jo ennen showta hieman vatta löysällä ja sanoonki siitä HP:lle että nyt eletään jännittäviä aikoja, kirjoittaa Jarppi Duudsoneiden nettisivuilla.
Miehen pahin pelko kävi toteen jo shown alkupuolella, ja Jarppi joutuikin housujen vaihtoon.
– Siinä vaiheessa ku shown alussa hyppäsin intoa puhkuen korokkeelta kiikkulauran toiseen päähän koin sen mitä olin peläänny, liian äkillisen kouristuksen jäläkeen mulla pärähti kakka housuun, Jarppi kuvailee tapahtumia.
Nolosta tilanteesta selviittiin yksinkertaisesti poistamalla haisevat bokserit ja jatkamalla esiintymistä.
– Se haju rupes häirittemään jo ittiäkin ja älysin että ei oo ku ajan kysymys ku se rupee näkymään läpi mun harmaista farkuista. Totesin, että ainut vaihtoehto oli poistua lavalta poistamaan myrkytetyt bokserit jalaasta. Sitte palasin takaasi lavalle niinku mitään ei olisi tapahtunu, Jarppi tunnustaa.
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Tuukka Temosella veret seisauttava näky kotona
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta