Joalin Loukamaa yllättää uudella aluevaltauksellaan – kuuntele esimakua pian julkaistavasta kappaleesta!
20-vuotias Joalin Loukamaa on tullut suomalaisille tunnetuksi kansainvälisenä tanssijatähtenä sekä tosi-tv-kasvona, joka ihastutti kotimaista yleisöä vuosi sitten Selviytyjät Pohjola -ohjelmassa.
Nyt Joalin on päässyt taiteilijana valloittamaan täysin uuden alueen. Hän kertoo nimittäin julkaisevansa pian ensimmäisen soolokappaleensa.
Joalin kertoo ilouutisesta omalla Instagram-tilillään. Naisen espanjankielinen Angelito-kappale julkaistaan keskiviikkona 15. kesäkuuta.
– Unelmani käyvät toteen, Joalin hehkuttaa Instagram-julkaisunsa yhteydessä englanniksi.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Joalinilla on Instagramissa yli kolme miljoonaa seuraajaa. Hänen faninsa ovat ottaneet ilolla vastaan naisen ilmoituksen tuoreesta aluevaltauksesta.
– Olen niin ylpeä sinusta, julkaisun kommenttikentässä hehkutetaan.
– Rakastan sinua, kuuluu monen fanin ylistys.
Postauksensa ohessa Joalin kertoo julkaisseensa kappaleesta lyhyen maistiaisen TikTok-palveluun. Voit kuunnella pätkän alta tai täällä.
Joalinin elämään on kuluneena keväänä mahtunut laaja liuta suuria saavutuksia ja onnistumisia. Huhtikuussa artisti paljasti ostaneensa ensimmäisen oman asuntonsa.
– Ostin juuri ensimmäisen oman asuntoni, Joalin kirjoitti tuolloin Instagramin Stories-osiossa.
Lue myös:
Erohuhujen keskiöön joutunut Joalin Loukamaa paljasti yllättävän uutisen – teki arvokkaan hankinnan!
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Shirly Karviselta yllättävä ulostulo Ahdista: ”Mä en pysty ymmärtämään”
- Tuukka Temonen treffeillä kaunottaren kanssa!
- Tältä Iida Vainio näyttää nykyään – vau!
- Frederik ja nuori rakas: Ero!
- Janni Hussia nöyryytettiin tv-kuvauksissa: ”Minulle sanottiin muun työryhmän edessä, että…”
- Lauri Tähkä katosi julkisuudesta – tältä hän näyttää nyt
- Uutta tietoa: Näin julkisuudesta kadonnut Lenita Airisto voi nyt
- Tällainen on TTK:n uusi juontaja – korvaa Vappu Pimiän
- Jenni Poikeluksen vauva syntyi!
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”

- Norjan hovia kohtasi jälleen suru
- Jere Karalahdelta jymy-yllätys: Teko tallentui videolle
- Uutta tietoa: Näin julkisuudesta kadonnut Lenita Airisto voi nyt