John Legend ja raskaana oleva Chrissy Teigen muuttavat – katso kuvat ökykartanosta!
Laulajatähti John Legend, 41, ja hänen vaimonsa, malli Chrissy Teigen, 34, paljastivat viikko sitten perjantaina odottavansa kolmatta lastaan. He kertoivat asiasta Legendin uuden Wild-kappaleen musiikkivideolla.
Nyt useat amerikkalaismediat uutisoivat, että pariskunta on päättänyt myydä Beverly Hillsissa sijaitsevan hulppean talonsa 24 miljoonan dollarin, eli noin 20 miljoonan euron hintaan.
People-lehden mukaan Legend ja Teigen päätyivät ratkaisuun vauvauutisen myötä. He ovat sanoneet, että haluavat talon, jossa kaikki kolme lasta voivat kasvaa yhdessä.
Tilanpuutteesta ei kuitenkaan tässäkään talossa ole tarvinnut kärsiä. Luksuslukaalista löytyy nimittäin huikeat seitsemän makuuhuonetta, kahdeksan kylpyhuonetta, elokuvateatteri omalla popcorn-koneella, kuntosali ja leikkihuone.
Lisäksi kartanon yhteydessä on valtava piha-alue massiivisella puutarhalla. Talon terassin edestä löytyy muun muassa suolavesiuima-allas ja poreallas.
Pariskunta osti talon vuonna 2014 sen aikaisemmalta omistajalta, laulaja Rihannalta 14,1 miljoonalla dollarilla, eli lähes 12 miljoonalla eurolla.
Näet kuvat talosta täältä.
Lue myös: Malli Chrissy Teigen on jälleen raskaana – paljasti uutisen miehensä musiikkivideolla
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Peppukuningatar Erna Husko: järisyttävä muodonmuutos
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”