Julkkiskokki Meri-Tuuli Väntsin pohjaton suru – ”Ystävä on poissa”
Monista ruokaohjelmista tunnettu julkkiskokki Meri-Tuuli Väntsi (o.s. Lindström), 41, kertoo menettäneensä perheensä rakkaan jäsenen Rambo-kissan.
– Ystävä on poissa. Rambo meni eilen tähdeksi taivaalle ja suru on pohjaton, Meri-Tuuli kirjoittaa Instagram-tilillään.
Rambo eli kunnioitettavat 16 vuotta ja Meri-Tuuli muistelee julkaisussaan myös kaksikon ensikohtaamista.
– Rambo käveli mun luokse ja puraisi varpaasta merkiksi alkavasta ystävyydestä. Rambo ehti olla elämänsä aikana monessa mukana, mm. mainoskuvauksissa sekä nuolemassa Juha Miedon housuja, myös omilla karkureissuillaan Itä-Helsingissä, sillä Rambo oli itsenäinen neiti.
Rakkaalla lemmikillä oli myös tärkeä rooli Meri-Tuulin rakkauselämässä, sillä se valitsi myös hänen puolison Jaakko Väntsin jo parin toisilla treffeillä.
– Siitä hetkestä kun Jaakko tuli mun ovesta sisään, Rambo oli löytänyt meille elämämme miehen ja liimautui Jaakon kylkeen. Rambo oli kaikkien aikuisten ihmisten ystävä ja rakasti juhlia ja illanistujaisia. Jos meillä oli yövieraita, Rambo kävi aina vieraan kainalossa nukkumassa, kun muutoin nukkui mieluiten joko Jaakon tai mun sylissä tai lusikassa ystävänsä Stinkyn kanssa.
– Ikävä on todella kova ja kotona on liian hiljaista nyt. Ramboa jää kaipaamaan oman perheen lisäksi monet ihmisystävät, joita hän sai valloittavalla luonteellaan.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lue myös:
Teemu Selänne julkaisi koskettavan muistokirjoituksen: ”Me kaikki menetimme hienon ihmisen”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”