Justin Bieber avaa rohkeasti elämäänsä kulissien takana: ”Minulla ei ole lupaa olla tavallinen tunteellinen ihminen”
Laulaja Justin Bieber, 25, valottaa avoimesti elämäänsä kulissien takana Justin Bieber: Seasons -Youtube-sarjassa. Hän on ottanut esille muun muassa terveysongelmansa ja huumeriippuvuutensa.
Vuonna 2018 Bieber joutui kohun keskelle, kun paparazzien ikuistamat kuvat itkuisesta poptähdestä lähtivät leviämään. Ihmiset spekuloivat suuresti, miksi laulaja itki vaimoaan Hailey Bieberiä, 23, vasten.
Nyt Bieber avaa tilannetta tarkemmin dokumenttisarjansa uusimmassa jaksossa.
– Koska olen julkisuuden henkilö, ihmiset ihmettelevät internetissä heti, että miksi Justin on tolaltaan. Minulle ei ikään kuin anneta lupaa olla tolaltani. Minulla ei ole lupaa olla tavallinen tunteellinen ihminen, joka vuodattaa kyyneleitä, Bieber pohtii vakavana.
Hänen mukaansa on erittäin raskasta, että ihmiset epäilevät heti hermoromahdusta, jos artisti tulee kuvatuksi ollessaan tunteellinen.
– Muistan, että vuoden 2018 kohun aikaan tunsin olevani vain uupunut ja puhuin hänen (Hailey) kanssaan. En osannut kommunikoida tietyistä asioista ja tunsin oloni turhautuneeksi. Elämässäni on tapahtunut paljon asioita, ja tämä oli yksi niistä kohdista elämässäni, jolloin tunsin oloni musertuneeksi, Bieber kertoo.
Avoimesti tukensa aviomiestään kohtaan osoittavan vaimo Haileyn mukaan monet voivat samaistua Bieberin tarinaan.
– Kaikilla on hyviä ja huonoja päiviä, olitpa sitten yhdeksästä viiteen työskentelevä tavallinen ihminen tai Justin Bieber. Sillä ei ole väliä kuka olet. Kaikilla on niitä päiviä, jolloin olonsa tuntee surkeaksi eikä huonosta fiiliksestä millään meinaa päästä yli, mutta ne ovat osa elämää, hän muistuttaa sarjassa.
Lue myös: ”Se on aika hullua välillä” – Justin Bieber avoimena hänen ja Hailey Bieberin seksielämästä
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät