Kuva: Petri Voutilainen
Kaisa Liski kamppaili pahojen terveysongelmien kanssa – joutui jopa teho-osastolle: ”Olin kuolemansairas”
Tulevana keskiviikkona (16.9.) Nelosella nähtävässä Lisää löylyä, Hjallis ja Jethro -ohjelmassa vieraana nähdään meppi Teuvo Hakkarainen ja entinen kiinteistökuningatar Kaisa Liski.
Nykyisin omaa ravintolaa Riihimäellä pyörittävä Kaisa avautuu ohjelmassa syistä, mitkä saivat lopettamaan kiinteistönvälittäjän työt.
– Alan vaihtaminen tuli melkein pakotettuna. Olen ollut vuoden verran vakavasti sairas. Lääkärit ja lähipiiri olivat sitä mieltä, että kiinteistönvälitystyö voi olla vaarallista.
– Joku on kommentoinut sosiaalisessa mediassa, että en kai luule, että lounasravintolan pyörittäminen on kevyttä puuhaa. En luule. Tämä ei ole minulle myöskään uusi aluevaltaus, sillä olin aikoinaan 16 vuotta hotelli- ja ravintola-alalla. Tämä on kuin paluu juurille.
Hän myöntää kiinteistönvälittäjän työn olleen todella stressaavaa.
– Minut pelasti se, että sairastuin. Sydämeni meinasi prakata totaalisesti. Minulla oli kauheat lisälyönnit. Nuppiin tuli aivoverenkiertohäiriö.
– En ole siitä puhunut sairastumisesta yhtään. Suomalaiset ovat saakelin kateellisia. Ne ovat tyytyväisiä, että epäonnistuin ja ajattelevat, että olen luuseri. Jos olisin kertonut, että olen ollut saakelin sairas ja epäonnistuin sen takia, etten pystynyt tekemään töitä. Olin vuoden sairauslomalla. Silloin olisin ollut heikko luuseri. Olen mielummin luuseri kuin heikko luuseri.
Olin kuolemansairas
Metropoli tapasi Kaisan viime viikolla Domekers-yrityksen 20-vuotissynttäreillä. Kaisa avautui tuolloin terveysongelmistaan. – Olin todella huonossa kunnossa. Voi sanoa, että olin kuolemansairas. Jouduin teho-osastoon. – Itselle on pakko olla armollinen ja tehdä niitä asioita, mitä kestää ja pystyy.
En ole menettänyt yöuniani
Kaisa on ollut isosti otsikoissa vuosia jatkuneen oikeustaistelun takia. Hän joutuu maksamaan noin 670 000 euroa sopimussakkoja, korvauksia, velkoja ja oikeudenkäyntikuluja entiselle työnantajalleen Uudenmaan Vivalle. Kaisa aikoo valittaa tuomiosta korkeimpaan oikeuteen. – Lehtiotsikot eivät ole haitanneet minua, koska niissä on ollut totuutta vain 10 prosenttia. Loput ovat olleet täyttä soopaa. – Se auttaa hirveästi, että olen rehellinen itselleni. Tiedän, mikä on totta. En ole menettänyt yöunia otsikoiden takia. Muutamalle toimittajalle olen laittanut viestiä, että kannattaisi ottaa selvää asioista ennen kuin kirjoittaa. Jokainen tekee kuitenkin oman työnsä. Lisää löylyä, Hjallis ja Jethro Nelosella keskiviikkoisin kello 20 Lue myös: Kaisa Liski paljastaa Metropolille: ”Olisin valmis käsikirjoittamaan elokuvan”LUE MYÖS:
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat
- Oho! Näin upealta näyttää Sara Siepin ökymökillä
- Kasinorakastajan blogi: Joulukalenteri ja jouluturnaukset – Kaikkien aikojen joulu!
- Huh mikä muutos! Timo Jutila pudotti käsittämättömän määrän painoa
- Sanna Marinin tilanne – ökyasunto ei ole käynyt kaupaksi
- Lähde: Prinsessa Catherine shokissa prinssi Williamin salasuhteesta
- Archie Cruzilta suoraa puhetta: ”Ei väkisin”
- Helena Koivu avautuu: ”Minulta on yritetty viedä kaikki”
- Jenkkilehti: Sanna Marin on raivoissaan
- Huh mikä muutos! Timo Jutila pudotti käsittämättömän määrän painoa
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat
- Oho! Näin upealta näyttää Sara Siepin ökymökillä
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Sanna Marinin tilanne – ökyasunto ei ole käynyt kaupaksi
- Lähde: Prinsessa Catherine shokissa prinssi Williamin salasuhteesta
- Helena Koivu avautuu: ”Minulta on yritetty viedä kaikki”
- Archie Cruzilta suoraa puhetta: ”Ei väkisin”